Hullun huvit

Käytän itsestäni​ nimitystä hullu, koska sairastan sairautta, jota yhteiskunta ei virallisesti tunnusta. Useimmat kohtaamani lääkärit ovat sanoneet suoraan tai kierrellen olevan kyseessä korvienvälivika. Kylillä liikkuvat juorut kertovat minun olevan luulosairas, näyttelijä ja laiska. Tätä olen kuunnellut nyt viisi vuotta. Siis hullu mikä hullu!

Hullulla on myös halvat huvit - sanonnan mukaan. Siksikin sovellun oikein hyvin hullun määritelmään. Virtaava vesi pistää hullut liikkeelle. Taas oikein sopiva määritelmä minulle, joka joudun talven pakkasjaksot nököttämään lämpimässä pirtissä tai mikä parasta, palmun alla pötkötellen, elimistöäni suojellakseni.

Tää hullu nauttii nyt keväisistä päivistä niin, että hyvän olon tunnetta ei osaa edes sanoin kuvailla.

Aamukahvit saan nauttia eteläpuolen terassilla auringonpaisteessa lintukonserttia kuunnellen. Laskeskelin kuulleeni kahdeksan erilaista lauluääntä ympäriltäni. Olen huono tunnistamaan pikkulintuja, mutta näköhavainnolla pystyn kertomaan, että kirjosieppo pariskunta on ainakin yksi kuoron äänistä. On ihana seurata niiden iloista pesänrakennustouhua. Voin seurata niiden puuhia sekä aitan terassilta että keittiön ikkunasta. Mitä iloa ne arkeeni tuovatkaan! Samalla mielessä pyörii lapsuuden muisto. Istun ukin sylissä keinutuolissa mummulan pirtissä. Ukki keinuttaa ja laulaa: "Pikkulintu riemuissaan, lauleleepi oksallaan..." Laulu, joka on kulkenut mukanani läpi elämän. Se on ukin arvokas lahja lapsenlapselleen. Näin olen aina tuntenut ja haluan säilyttää tämän tunteen.

Virtaava vesi saa eloa ihan oikeasti tähän hulluun. Olen aina rakastanut purojen tekemistä. Eilenkin vietin pitkät tovit rakennellen ajourien isoista rapakoista johtavia puroja ja pieniä koskia kohti metsän siimestä. Purojen tekeminen on tarkkaa puuhaa ja vaatii suunnittelua, että vesi lähtee virtaamaan oikeasti uomaa pitkin. Pienestä purosta syntyy minulle suuri ilo. Muuten en varmastikaan tekisi niitä vuodesta toiseen. Onneksi tämä sisäinen lapsi ja keväthulluus elää minussa edelleen. Enkä muuten ole ainoa meidän talon purohullu. Hippu ei voi vastustaa vedessä pulikointia. Niinpä se eilenkin syöksyi välittömästi päristelemään puroon, kun päästin sen irti.

Keväthullutus näkyy olevan myös rupisammakoilla. Niitä näkyy nyt joka paikassa. Teillä, poluilla, pelloilla, metsässä. Hormonit hyrrää vissiin villinä vaikka liike näyttää olevan melkoisen kankeaa ja verkkaista. Sain pihaankin ystäväkseni ihan ikioman Rupikonnan. Tämä ystäväni on raukkaparka niin kamalan ruma, että se on minusta jopa söpö. Nätisti patsasteli kuvattavana eikä kiirehtinyt mihinkään vaikka Hippu kävi sitä haistelemassa kuono kuonoa vasten.

Hullu hihkui taas yksikseen ääneen, kun bongasin ensimmäiset korvasienet. Aivan mahtavaa! Talvi on oikeasti takana, kun aletaan saada sapuskaa pöytään luonnosta. Luultavasti huomenna saadaan meillä kevään odotetuinta herkkua, korvasienikeittoa! Eiköhän nämä herkut kasva sen verran kokoa, että pääsen huomenna keittopuuhiin. Pitää vain viritellä irtoliesi terassille ettei tukehduta myrkkykaasuihin pirtissä. Ja kovasti toivon, että elimistöni kestää vielä tätä uskomattoman hyvää herkkua.

On mukavaa olla syntymähullu ja nauttia kevään tuomista iloista! Mutta tekohullu en välittäisi olla.

Olen iloinen ja kiitollinen, kun saan asua keskellä metsää. Olen etuoikeutettu, kun saan olla päivittäin osana luontoa. Arvostan suuresti hiljaisuutta ympärilläni. Hiljaisuuteeni kuuluu tuulen humina puiden latvoissa, linnun liverrys ympärilläni, kärpästen pörinä, kimalaisten surina, sammakon kurnutus, puron solina. Mutta talon katolta kuuluva ilmanvaihtolaitteen mekaaninen hurina rikkoo luonnon hiljaisuuden ja rauhan. Se häiritsee. Se ärsyttää vaikka ääni on todella pieni. Mutta se on pakollinen terveyden kannalta ja se on siis vain valitettavasti hyväksyttävä.

Lamaantuminen

Tiedätkö tunteen, kun olet täysin lukossa? Kun aika on pysähtynyt ja tajunnanvirta katkennut. Kun olet jähmettynyt paikallesi. Kun ympäristö elää, mutta sinä vain olet.

Tunnen itseni täysin lamaantuneeksi. Vaikka elän ja osallistun, mikään ei etene. Olen liimautunut johonkin sitkeään missä tallaan paikallaan. Paikallaan polkemista on jatkunut viisi vuotta. Tuntuu kuin tilanteeni olisi jäädytetty.

Olen ymmärtänyt, että olen hyvä pitämään elämänilon kulissin yllä. Lääkärit ovat kertoneet, että ulkoinen minä on erittäin taitava peittämään tälläkin hetkellä alleen sen, mitä sairaus on minussa aiheuttanut. Niin se varmaan onkin. Olenhan aina tullut luonnehdituksi iloiseksi, reippaaksi ja energiseksi.

Pää sanoo edelleen, että olen urheilullinen. Peili ja kroppa kertovat täysin päinvastoin. Pää sanoo edelleen, että olen työkykyinen. Kroppa vastaa olevansa väsynyt ja tehoton.
Pää kertoo, että huolehdin päivittäisistä asioista. Tiski, pyykki ja laskupinot kertovat toista tarinaa. Pää suunnittelee jatkuvasti kaikkea uutta. Kroppa olla öllöttää. Ei liiku. Ei hievahda. Se haluaa vain olla.

Viisi vuotta olen yrittänyt ymmärtää uutta minääni. Olen yrittänyt sopeuttaa päiviäni uusien sairastuneen elimistön vaatimusten mukaisesti. Mutta tämä on toivotonta. Uuden oppiminen ja hyväksyminen ei minulle ole mikään nopea temppu. Olen varma etten opi tuntemaan uutta minääni koskaan. Tuntuu kuin olisin prikulleen samassa lähtöpisteessä kuin heinäkuussa 2012. Yhtä hämillään, yhtä epätietoinen, yhtä pelokas, yhtä paljon kysymysmerkki.

Kevät ja luonto antavat paljon sisältöä päiviini ja ajatuksia elämääni. Kunpa olisinkin kuin eläimet, jotka vaeltavat vuodenaikojen ja ruokamaidensa mukaan. Kuin muuttolinnut, jotka avaavat siipensä ja kulkevat milloin etelä- milloin pohjoistuulta myötäillen. Mutta ei. Minä vaan olen lamaantuneena, ilman ratkaisuja.

Kun en viime aikojen lamaantumiseen ja jatkuvaan voimakkaasti oireiluun muuta keksinyt, otin käyttöön vähähiilarisen ruokavalion. Viljoja olen vältellyt viime syksystä asti, mutta nyt haluan tietää vaikuttaako oireisiin ja jaksamiseen hiilareiden vähentäminen. Enkä ole tätä itse keksinyt, vaan sain nämä neuvot dosentilta. Aikaa ohjeiden saannista on pari vuotta, mutta nyt vasta olen valmis ohjeistusta testaamaan.

Toivon, että ruokavalion muutos antaisi päiviini jotakin uutta ja positiivista. Niitähän ei koskaan ole liikaa kenelläkään.

Uutta, positiivista ja iloa sain maanantaina. Posti toi sellaisen yllätyksen, jonka vain hyvä ystävä voi antaa. Hän, joka tietää ja tuntee minut. Hän joka välittää ja jaksaa pitää yhteyttä vaikka minä en jaksaisikaan. Hän, joka haluaa pysyä osana elämääni vaikka minä vain olen. Kiitos ystäväni, kun kuulut elämääni! ❤ Lahjasi kuuluu nyt jokaiseen hetkeeni. Se on kulkenut mukanani postin pihalta saakka, koska enhän minä hättäenen malttanut odottaa kotiin saakka paketin avaamista. 😊

Olen pahoillani, kun en jaksa olla enää yhtä aktiivinen ja sosiaalinen kuin luonteeseeni kuuluu. Kannan siitä huonoa omaatuntoa. Mutta onneksi minua on siunattu  suurella määrällä ihania ihmisiä. Kiitos perhe ja ystävät, kun ette ole jättäneet minua yksin! ❤

Häiriö käyttöjärjestelmässä

Hupsista, kun on vierähtänyt päiviä kirjoitusten välissä. Näin minulle käy, kun sisäinen käyttöjärjestelmä tökkii. Niin mitenkä käy?

Yritän elää mahdollisimman normaalia elämää voimakkaista altistusoireista huolimatta. Ymmärrän, että se on virhe. Tiedän, että elimistöni voisi parhaiten, kun pysyisin pois ärsykkeistä ja altisteista. Koska oireilen voimakkaasti kemikaaleille, nyky-yhteiskunnassa on mahdotonta elää kemikaalivapaassa ympäristössä. Oireet ovat siis läsnä jatkuvasti jonkun tasoisena. Siihen kun tulee kosteusvauriokuorma lisäksi, niin soppa on valmis. Uhmaan siis tietoisesti hyvinvointiani jalkautumalla ihmisten ilmoille. Tämän seurauksena sisäinen käyttöjärjestelmäni tökkii, hidastelee ja jumittaa.

Käytin kuopusta viime viikolla Tartossa lentisturnauksessa. Siellä oli ihanan lämmintä tähän meidän lumiseen kurjuuteen verrattuna. Tartto on kaunis kaupunki ja ihmiset erittäin ystävällisiä. Voin vain kuvitella miten nauttisin siellä kesätunnelmasta.

Mutta ne oireet! Voi himputti, kun muuten erittäin hyvässä hotellissa oli kokolattiamatot sekä vieraiden käyttämät voimakkaat parfyymit ja partavedet. Ostoskeskuksissa "löyhkäsi" tekstiilien suojakemikaalit ja suojamattojen kumit ihmisten hajujen lisäksi. Hengitystiet olivat koko matkan tukossa, pää pökkyrässä ja kipeä ja väsymys painoi päälle. Yöt meni yskiessä, mutta onneksi lämmin sää antoi mahdollisuuden ulkoilla ja nauttia terassi-istuskelusta.

Tulomatkan vanha laiva ja alkuviikon laboratorio käynnit eivät ainakaan parantaneet vointia. Päinvastoin, oireet vaan syvenivät näistä lisäaltistuksista. Olin todella tukkoinen ja aivosumussa. Toimintakyky meni olemattomiin. Uni maistui niin yöllä kuin päivälläkin. Edelleen palaudun reissun aiheuttamista murheista, mutta ajatus alkaa luistaa taas pikkuhiljaa. Huomaan, että viimeiseen viikkoon sisältyy jälleen hurjasti muistikatkoksia. Ilmeisesti toimin kuitenkin voimakkaasti altistuneena suhteellisen järkevästi vaikka keskittymiskyky onkin silloin heikohko. Jälkeenpäin sitten aina hoksaan etten muista lähellekään kaikkea tai muistikuvat ovat epämääräisiä. Tämän takia olen kerran jos toisenkin joutunut hankaliin tilanteisiin ja saanut jopa moitteita osakseni.

Aamulla tuli mieleeni, että miten helppoa olisi, kun jumissa oleva elimistö voitaisiin buutata uudelleen käyntiin. Sisäinen käyttöjärjestelmä eheytettäisiin ja resetoitaisiin. Naps vain ja elimistö alkaisi taas toimia kuten entisessä elämässä.

Kunpa tulisi joku ulkopuolinen taho, joka sanoisi, että teeppäs näin niin olosi kohentuu. Mutta ei! Kaikki pitää opiskella ja keinot keksiä ihan itse. Olen kokeillut ja testannut jos jonkinlaista ruokavaliota, normaalien vitamiinilisien kylkeen extravitamiineja, rentoutusharjoituksia, voice massagea, hengitys- ja ääniharjoituksia, allergialääkkeitä, kortisonia, astmalääkkeitä, nenäsumutteita, nuhalääkkeitä, vaihtoehtoterapioita... Muutamia mainitakseni! Mutta ei. Oireet ja ongelmat on ja pysyy. Altisteiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Epätietoisuus tulevaisuudesta mietityttää.

Kai tässä on ruettava vakavasti pohtimaan eristäytymistä. Mutta miten se onnistuu minun luonteella? Sekin kai selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla!

Mutta en halua päättää postaustani kurjuuteen. Yllä olevaan narinaan on piilotettu myös positiivisia asioita. Huomaan, että kiinnitän aikaisempaa enemmän huomiota terveelliseen, monipuoliseen ruokavalioon, silmäni hakevat nykyään pieniä, kauniita asioita ympärilläni sekä nautin puhtaasta ilmasta, ulkoilusta ja luonnosta aina, kun se on mahdollista. Ilman positiivisuuden aktiivista viljelyä ja arjen pieniä iloja en jaksaisi näinkään hyvin.

Vappua!

Vappuaatto kääntyi juuri vappupäivän puolelle. Tervetuloa toukokuu! Istun yksin meille uudessa nojatuolissa, joka on ihana. ❤ Viime yön sain nukkua meille uudessa sängyssä. Se on täydellinen. ❤ Saa nähdä jääkö nämä ihanuudet meille vai muuttavatko ne syksyllä jälleen uuteen osoitteeseen. Siihen asti nautin näistä jokatapauksessa täysin siemauksin.

Meille uudet vähän käytetyt huonekalut ovat arjen luksusta. Vuoden 2013 syksyllä jouduimme kemikaalialtistusteni takia hävittämään suuren määrän huonekaluja. Lähinnä vanhojen lastulevyjen aiheuttamat käryt olivat niissä oireideni aiheuttajia. Nukuimme pari vuotta lattialla pelkillä patjoilla ja säilytimme irtaimistoa pahvilaatikoissa. Pikkuhiljaa olemme löytäneet puhtaissa tiloissa olleita käytettyjä huonekaluja entisten tilalle, mutta edelleen huushollissa tuntuu vallitsevan hallitsematon kaaos. Uudet huonekalut eivät tule kysymykseenkään voimakkaiden palon- ja homeenestokäsittelyjen vuoksi. Lapsille erehdyttiin ostamaan uudet sängyt, mutta ne saatiin sisälle vasta muutaman viikon tuuletuksen jälkeen. Siispä kyttäilen jatkuvasti tuntosarvet herkillä mistä löytyisi milloinkin meille todellisia huonekaluhelmiä. Nämä viimeiset löytömme lukeutuvat ehdottomasti niihin. 😍

Elimistön altistustuntosarvet tuntuvat olevan jälleen liiankin aktiivisina. Liekö matalapaineella osuutta asiaan? Olen iloinen, että päätimme juhlia vappua eilen, aatonaattona. Eilen olin kohtuullisen hyvässä kunnossa yskää, nuhaa, pään-, poskipäiden- ja korvasärkyä lukuunottamatta. Mutta nuita pikkuvikoja ei lasketa. 😃 Onneksi pääsin kauppareissulla väistämään pahiten homeelle, pesuaineille ja parfyymeille haisseet pariskunnat. Muutamia pitempiä pakoaskeleita ja hyllyjen väliin ryntäilyä se vaati, mutta oli kyllä lopputuloksen kannalta sen vaivan arvoista. Vappubileet vietettiin siis aatonaattona vakioporukalla oikein mukavan rauhallisesti saunoen, iltapalaa ja kuohuviiniä maistellen. Ystävät on rikkaus!

Tänä iltana juhlat olisikin jääneet juhlimatta voimakkaiden oireiden vuoksi. Päivä on mennyt hiljaisuuden vallitessa ja sohvalla nuokkuen. Ei ole taas ollut ääntä eikä voimia millä seurustella. Lyijyliivit iskeytyi jälleen painolastiksi. Olen joutunut pitämään paljon silmiä kiinni vaikka todellinen uni ei ole pyrkinytkään riesaksi. Kiitos painomusteiden ja pesuaineiden! Se tunne minkä kemikaalimyrkyt minulle aiheuttaa on niin vaikeasti selitettäviä etten millään osaa sitä painostusta pukea sanoiksi.

Tassuterapeutit järjestivät onneksi vaikka minkälaista näytelmää tällekin päivälle. Näiden kahden viha-rakkaussuhdetta on kyllä huippumukava seurata. Perheelle ja karvakavereille kelpasin hyvin taas ihan mykkänäkin. Toki se vaatii paljon enemmän perheeltä pitkää pinnaa, viitseliäisyyttä ja aktiivisuutta tulla lähelleni, että päivän askareet saadaan tehtyä ja ajatukset vaihdettua. Itselleni en millään meinaa kelvata. On niin rasittavaa, kun olisi sanottavaa, kommentoitavaa, juteltavaa, mutta kun en kykene. 😷 Päässä kyllä ehtii poukkoilla vaikka sun mitä näinä mykkähetkinä. Noh, juttelenpa taas sitten kun kurkku kestää!

Oikein mukavaa vappua, ketkä siinä humussa vielä olette! 😊