Elämä on valintoja. Melko kulunut ilmaus vuosien saatossa, mutta aina yhtä ajankohtainen. Varsinkin silloin, kun elämään tulee rajoitteita ja voimavarat ovat rajalliset.
Minulle elämän valinnat liittyvät hyvinvointiini. Useimmiten psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ehdoilla, fyysisestä hyvinvoinnista tinkien. Valintaan vaikuttaa entisen elämäni arki ja rutiinit, jonka perustana on ammatillisen koulutuksen anti: "Ihminen on fyysis-, psyykkis-, sosiaalinen kokonaisuus". Nyt voin todeta sen omakohtaisesti aidosti todeksi. Olemme kuin kolmejalkainen jakkara - kun yksi jalka puuttuu tai on lyhyempi kuin kaksi muuta, tasapaino on menetetty ja se vaikuttaa koko jäljellä olevaan kokonaisuuteen. Seurauksena on kompensaation hakeminen ja rankkojenkin valintojen tekeminen.
Viime aikoina olen tehnyt raskaita taloudellisia valintoja. Tähän valintaan ajauduin, kun yhteiskunta ei suostunut maksamaan minulle perusverikokeita, jotka tilanteessani kuuluisivat rutiineihin. Koska haluan tässä pattitilanteessa ainaisen jahkailun tilalle jotakin uutta, päätin maksaa verikokeet itse. Nyt odottelen jännityksellä kuukauden verran mitä niistä lausutaan. Ensimmäinen vastaus on, että kesälomareissua ei tehdä. Kokeet maksoivat nimittäin 500€ matkakuluineen. Siihen kun lisää lähes 300€ työkykytutkimuksesta aiheutuneita kuluja voin kertoa, että hiton kallista tämä sairastaminen. Muutenkin on koko ajan viimeiset sentit venytyksessä. Se ei tuo eläkekertymä ole oikein tähän ikään mennessä ehtinyt korkeaksi nousta. Nyt en voi kovinkaan yhteiskunnalle kumarrella. Tämä valinta merkitsee monen monta luopumista, ei yksistään minulta vaan myös perheeltäni. Taas tulee tunne, että muut joutuvat kärsimään liikaa sairastamisestani.
Toinen asia mikä on tullut viime aikoina vahvasti eteeni, on ihanien kesäöiden vetovoima. Ennen kesti valvoa ja ihastella auringonlaskuja ja -nousuja. Nyt jos seuraan toisen tai pahimmassa tapauksessa molemmat, pää on sekaisin monta päivää. Mutta kun nautin niistä, haluan valvoa, nautiskella yön valosta ja uhrata muutaman päivän nukkumiselle.
Se hiljaisuus ja lumo, jota yön rauhaisat tunnit tarjoavat, jäävät voimavaraksi pitkäksi aikaa ja kantavat jopa talven sysimustassa, jäätävässä pimeydessä. Parasta on, kun pääsen tunnelmoimaan kesäyötä eri puolilla Suomea. Eteläinen Suomi on tältä kesältä vielä kokematta. Itä, Länsi ja Pohjoinen on tullut valvottua.
Sosiaaliset ja fyysiset voimavaroja lataavat tekijät syövät kuitenkin jaksamista kaikkein eniten. Se jos mikä harmittaa. Nehän ovat kuitenkin iso osa kolmijakkarassa. Sosiaalinen verkosto on kaventunut hurjasti viimeisinä vuosina. Suurin syyllinen siihen olen minä itse. En jaksa enää panostaa asioihin, joiden ympärillä pyörii paljon negatiivista energiaa. Myös turhanpäiväinen hörhöily on jäänyt vähälle, joskaan ei ihan kokonaan pois perusluonteestani johtuen.
Fyysiset ja sosiaaliset aktiivisuudet tapahtuvat useimmiten myös tilanteissa, joiden seurauksena saan joko kemikaali- tai kosteusvaurio-oireita. Pahimmissa tapauksissa molemmat. Siinäpä alkaa hymy, ilo, aktiivisuus ja intomielisyys hävitä nopeasti. Kovastihan koetan aina sinnitellä, mutta kyllä se noutaja iskee lopulta.
Parin viimeisen viikon aikana olen saanut viettää upeita hetkiä huippuporukoissa. Niissä saan olla oma itseni olipa minulla ääntä tai ei, olinpa vireä tai en, olinpa kärryillä tai en, pystyinpä keskittymään tai en. Jokainen saa olla sellainen yksilö kuin on. Kukaan ei vedä hernettä nenään, eikä revi pelihousujaan vaikka työnnynkin nukkumaan mitä omituisempina aikoina. Nämä porukat tietävät, että kun minulla on taas virtaa ja voimia, palaan porukkaan mukaan. Näin saan tuntea yhteenkuuluvuutta edes jollakin tasolla ihmisiin ja rakkaisiin tekemisiin, jotka entisessä elämässä olivat itsestäänselvyyksiä. Nykyisin roolini porukoissa on muuttunut hurjasti aikaisempaan verrattuna. Pikkuhiljaa roolimuutoksetkin näköjään onnistuvat.
Onni on ymmärrys ympärillä!
Vaikeasti home- ja kosteussairaan sekä kemikaaliherkistyneen arkea hyvinvointia etsien.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosteusvaurio. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017
Elämä on valintoja
Tunnisteet:
elämä,
fyysinen,
hyvinvointi,
kemikaalit,
kesä,
kosteusvaurio,
porukka,
psyykkinen,
sosiaalinen,
talous,
valinnat,
voimavara,
ystävät,
yö,
yötönyö
torstai 11. toukokuuta 2017
Häiriö käyttöjärjestelmässä
Hupsista, kun on vierähtänyt päiviä kirjoitusten välissä. Näin minulle käy, kun sisäinen käyttöjärjestelmä tökkii. Niin mitenkä käy?
Yritän elää mahdollisimman normaalia elämää voimakkaista altistusoireista huolimatta. Ymmärrän, että se on virhe. Tiedän, että elimistöni voisi parhaiten, kun pysyisin pois ärsykkeistä ja altisteista. Koska oireilen voimakkaasti kemikaaleille, nyky-yhteiskunnassa on mahdotonta elää kemikaalivapaassa ympäristössä. Oireet ovat siis läsnä jatkuvasti jonkun tasoisena. Siihen kun tulee kosteusvauriokuorma lisäksi, niin soppa on valmis. Uhmaan siis tietoisesti hyvinvointiani jalkautumalla ihmisten ilmoille. Tämän seurauksena sisäinen käyttöjärjestelmäni tökkii, hidastelee ja jumittaa.
Käytin kuopusta viime viikolla Tartossa lentisturnauksessa. Siellä oli ihanan lämmintä tähän meidän lumiseen kurjuuteen verrattuna. Tartto on kaunis kaupunki ja ihmiset erittäin ystävällisiä. Voin vain kuvitella miten nauttisin siellä kesätunnelmasta.
Mutta ne oireet! Voi himputti, kun muuten erittäin hyvässä hotellissa oli kokolattiamatot sekä vieraiden käyttämät voimakkaat parfyymit ja partavedet. Ostoskeskuksissa "löyhkäsi" tekstiilien suojakemikaalit ja suojamattojen kumit ihmisten hajujen lisäksi. Hengitystiet olivat koko matkan tukossa, pää pökkyrässä ja kipeä ja väsymys painoi päälle. Yöt meni yskiessä, mutta onneksi lämmin sää antoi mahdollisuuden ulkoilla ja nauttia terassi-istuskelusta.
Tulomatkan vanha laiva ja alkuviikon laboratorio käynnit eivät ainakaan parantaneet vointia. Päinvastoin, oireet vaan syvenivät näistä lisäaltistuksista. Olin todella tukkoinen ja aivosumussa. Toimintakyky meni olemattomiin. Uni maistui niin yöllä kuin päivälläkin. Edelleen palaudun reissun aiheuttamista murheista, mutta ajatus alkaa luistaa taas pikkuhiljaa. Huomaan, että viimeiseen viikkoon sisältyy jälleen hurjasti muistikatkoksia. Ilmeisesti toimin kuitenkin voimakkaasti altistuneena suhteellisen järkevästi vaikka keskittymiskyky onkin silloin heikohko. Jälkeenpäin sitten aina hoksaan etten muista lähellekään kaikkea tai muistikuvat ovat epämääräisiä. Tämän takia olen kerran jos toisenkin joutunut hankaliin tilanteisiin ja saanut jopa moitteita osakseni.
Aamulla tuli mieleeni, että miten helppoa olisi, kun jumissa oleva elimistö voitaisiin buutata uudelleen käyntiin. Sisäinen käyttöjärjestelmä eheytettäisiin ja resetoitaisiin. Naps vain ja elimistö alkaisi taas toimia kuten entisessä elämässä.
Kunpa tulisi joku ulkopuolinen taho, joka sanoisi, että teeppäs näin niin olosi kohentuu. Mutta ei! Kaikki pitää opiskella ja keinot keksiä ihan itse. Olen kokeillut ja testannut jos jonkinlaista ruokavaliota, normaalien vitamiinilisien kylkeen extravitamiineja, rentoutusharjoituksia, voice massagea, hengitys- ja ääniharjoituksia, allergialääkkeitä, kortisonia, astmalääkkeitä, nenäsumutteita, nuhalääkkeitä, vaihtoehtoterapioita... Muutamia mainitakseni! Mutta ei. Oireet ja ongelmat on ja pysyy. Altisteiden määrä lisääntyy jatkuvasti. Epätietoisuus tulevaisuudesta mietityttää.
Kai tässä on ruettava vakavasti pohtimaan eristäytymistä. Mutta miten se onnistuu minun luonteella? Sekin kai selviää vain ja ainoastaan kokeilemalla!
Mutta en halua päättää postaustani kurjuuteen. Yllä olevaan narinaan on piilotettu myös positiivisia asioita. Huomaan, että kiinnitän aikaisempaa enemmän huomiota terveelliseen, monipuoliseen ruokavalioon, silmäni hakevat nykyään pieniä, kauniita asioita ympärilläni sekä nautin puhtaasta ilmasta, ulkoilusta ja luonnosta aina, kun se on mahdollista. Ilman positiivisuuden aktiivista viljelyä ja arjen pieniä iloja en jaksaisi näinkään hyvin.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017
Ääni meni
Palmusunnuntai, suomen kielen päivä, kunnallisvaalipäivä.
Aika hurjasti merkittäviä tapahtumia monessa perheessä. Elämäntilanne tietenkin ratkaisee mikä näistä kolmessa omassa arjessa eniten painottuu.
Meillä palmusunnuntai on ajatuksen tasolla valmistautumista tulevaan hiljaiseenviikkoon. Omat virpojat ovat kasvaneet ulos trulliajatuksesta ja asuinsijaintimme varmistaa ettei tänne pikkutrulleja ilmesty.
Suomen kielen päivä on arvokas kunnianosoitus yhdelle tukipilarille, jonka varaan kansakuntamme identiteetti rakentuu ja pohjautuu. Päivä on tuonut mieleeni kuinka me kieltämme käytämme. Haluammeko vaalia sen säilymistä? Kuinka puhtaana sen pidämme? Vai haluammeko ottaa yleiseen käyttöön enemmän kansainvälisiä sanoja ja sanontoja?
Arvostan suomen kieltä, mutta aina en voi sitä puhua. Sisäilmaoireet vaikeimmillaan pitävät huolen, että joudun pitämään usein mykkäkoulua. Olen tällöin täysin invalidi sosiaaliseen kommunikaatioon. Olen eristyksissä vaikka olisin millaisessa porukassa läsnä. Tämä on ominaisuus mikä raastaa mieltä ja vie voimavaroja. Se on yksi oireista, joka on aiheuttanut paljon menetyksiä ja muuttanut arkeani.
Kuntavaalin perusoikeuden käyttämistä vitkutin tarkoituksella päivän viimeisille hetkille. Koko päivä oli muutenkin takkuinen eilisen ulkoilmavillityksen jäljiltä. Siihen kun lisää mahdollisuuden jalkautua vaaliuurnille sisäilmasairaaseen kouluun, lopputuloksen pystyin päättelemään. Voin siis kertoa, että annoin itsestäni kaiken näissä kuntavaaleissa. Annoin nimittäin ääneni ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Lisäkiitokseksi vaaliuurnalla käynnistä sain ylähengitystieoireet, pään pökkyräksi ja totaali väsymyksen. Kestihän toimitus peräti 5 min. Rankka laji on tuo äänestäminen.
Päivän päätteeksi kävin täydentämässä vitamiinivaraston. Näistä ja pakastimeen säilötyistä kesän aarteista saan yhdessä Oriflamen Wellness Shaken kanssa taiottua itselleni lisää virtaa ja jaksamista ensi viikon päiviin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)