maanantai 9. huhtikuuta 2018

Ihmeiden aika - toipumista havaittavissa!


Olen toipumisen tiellä. Nyt uskallan sanoa sen ääneen. Olen tuntenut voimaantumista pitkin talvea, mutta siihen on ollut vaikea uskoa ja luottaa. Nyt tätä vähän parempaa kautta on jatkunut niin pitkään, että luottamus toipumiseen alkaa vallata ajatuksia. Tämä on ihmeellistä aikaa viiden todella vaikean sairausvuoden jälkeen.


Toipumista ovat edesauttaneet oma tahto, omat valinnat ja oma päämäärä. Tässä prosessissa on kylläkin tullut törmättyä jälleen niin tuttuun asiaan - luopumiseen. Ilman valintoja ja luopumisia en olisi näinkään hyvässä kunnossa. Asiantuntijalääkärit ja vertaiset ovat auttaneet löytämään konsteja, joiden avulla parempi tulevaisuus on mahdollista. Niihin on ollut kuitenkin  vaikea uskoa silloin, kun elämä ei ollut enää elämisen makuista. Valintojen tekeminen ja vanhasta pois luopuminen eivät ole onnistuneet mitenkään helposti. Muutoksen tekeminen vaatii voimia ja niitä minulla ei ollut minkään vertaa vielä syksyllä. Pakko on kuitenkin ajanut tekemään valintoja ja kokeilemaan uusia tuulia. En halunnut liukua kokonaan pois elävästä elämästä.


Mitä olen tehnyt? Mikä on muuttunut? Kemikaalikarsinta on ollut rajua. Entiset purnukkapaljoudet ovat historiaa. Omaan arkeeni kuuluu kemikaaleista enää saippuaton pesuneste, hammastahna, deodorantti, kasvovoide, ripsiväri ja kulmakynä. Nämä tuotteet ovat valikoituneet sen mukaan etten varmasti saa niistä mitään oireita. Kodin kemikaaleista käytössä on hajusteetomat pyykinpesuaine ja tiskiaine. Perhe huolehtii astianpesukoneen hajuustettomine aineineen, kun itse en kykene sitä tekemään. Kodin kemikaalit ovatkin olleet kaikkein hankalimmat vastukset ja olemme joutuneet tekemään kovan työn, että löytyi edes jotakin minkä siedän. Ruokailu on muuttunut mahdollisimman yksinkertaiseksi. Paluu vanhan ajan perinneruokiin on osoittautunut toimivaksi. Mahdollisimman vähän e-koodeja, maitotuotteita, vehnää, hiivaa ja sokeria. Silloin on hyvä olla. Muovipullot ja metallitölkit ovat myös terveyteni vihollisia.


Olen myös oppinut, että tarvitsen säännöllisesti aikoja, jolloin rakennusten kosteus- ja kemikaalihaitoista pitää päästä kokonaan eroon. Päivittäisessä ja viikottaisessa arjessa koti on turvapaikka. Juhlahetkiä ovat ne, kun saan viettää arkeni elimistölleni sopivimmassa ulkoilmassa. Kuukauden Thaimaan reissu oli minulle tavallista arkea, mutta elimistölle ylellistä juhlaa.


On vaikeaa ymmärtää miten keho voi toimia niin eri tavalla eri ympäristöissä. Sain pyöräillä, kävellä ja uida päivittäin. Tein asioita, jossa olen hyvä, jotka osaan ja jota rakastan. Kuntokuuri kantaa nyt myös täällä. Keho jaksaa kuljettaa minua päivittäin kävelylenkeillä ja sietää jopa muutaman asteen pakkaslukemia. Onneksi toipumisreissu oli jälleen kerran mahdollinen. Yksinkertaista sen järjestäminen ei ole, mutta kun tarvis vaatii, se on mahdollista, kun saa vain jotenkin kikkailtua finanssipuolen.


En ole valmis muutoksen kanssa. Edelleen tulee repsahteluja hyvinkin usein. Milloin aukeaa suupielet, milloin lähtee kielestä nahkat. Toisinaan kurkku "tukkiutuu", toisinaan kasvot lehahtavat tulipunaisiksi. Välillä korvakäytäviä kutittaa niin, että tekisi mieli raapia ne vereslihalle. Välillä taas iho haavautuu ja taipeet kutiavat. Ajoittain iskee se lamaava väsymys, joka pistää pään pökkeröön ja keikauttaa elämän ylösalaisin. Olen kuitenkin onnellinen, että löytyi tapoja millä tehdä olotilasta siedettävää. Repsahduksen jälkeen tiedän mikä on minulle se ura, jolle pitää palata. Etenkin ruokailun ja herkuttelun suhteen on vielä paljon paljon laadullisesti korjattavaa. Ja kun katsoo ympärysmittaa, määrällisesti korjattavaa on vielä enemmän! Olen kuitenkin miettinyt asian niin, että yli 40 vuotta tein asioita jollakin tavalla, nyt minulla on loppuelämä aikaa opetella tekemään jotakin toisin.


Toipuminen ja töihin paluu on nyt hyvässä vauhdissa. Mutta edelleen joudun etenemään hyvin pienin askelin. Oireet pompsahtelevat pintaan milloin missäkin, milloin mistäkin. Saatan väsyä todella nopeasti ja yllättäen. Olen yrittänyt saada tajuntani ymmärtämään, että loppuelämä tulee olemaan tällaista. Täysin tervettä päivää en varmaankaan enää ikinä näe. Kunhan elimistö pysyisi siinä kunnossa, että jaksaisin elää tavallista arkea vähän kevennettynä. Duracellpupuajat ovat olleet ja menneet. 🐰


Uskomatonta on, että valo alkoi näkyä, vaikka syvimmillä hetkillä sellainen oli täysin utopista ulkopuolisten hölinää. Onneksi valo näkyy nyt myös konkreettisesti. Kevät on uuden kasvun ja puhdistumisen aikaa. Uskon, että tämä vuodenaika on paras hetki myös voimaantumiselle.


Voimaantumisen myötä jaksan kohottaa taas peruskuntoa. Kesä on parasta aikaa siihen. Näin saan taas voimia lähteä kohtaamaan seuraavan talven, kaikkein hankalimman vuodenajan, haasteita.