Tunnisteet

Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikemikaaliyliherkkyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikemikaaliyliherkkyys. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Myrkytetty elimistö


Syksy on tarjonnut parasta väriloistoaan monta viikkoa. Olen kiitollinen, kun lämmin syksy on jatkunut pitkään. Ruska on tuonut paljon iloa päiviini. Nautin liikkua luonnossa ja tuulettaa myrkyttynyttä elimistöä. Vaikka ulkona on kosteaa ja mätänemisprosessit sekä sieni-itiöt kiivaimmillaan, en välitä niistä pienistä oireista, joita se minulle aiheuttaa. Haluan nauttia ulkona olosta nyt, kun se on vielä mahdollista. Yksi pakkasaamu muistutti jo laukaisemalla rajun astmakohtauksen, mitä tuleman pitää ihan kohta. Kyse on päivistä, korkeintaan viikoista, kun sisävankina oleminen alkaa. Pakkasten aikaan on turha haaveilla virkistävistä happihyppelyistä.



Viimeiset viikot ovat olleet hurjaa krapulaa. Elimistö on ollut täysin sekaisin. Samalla olen tajunnut miten sekaisin se onkaan ollut pari vuotta. En muista olenko jo kirjoittanut masennusdiagnoosista. Nyt kuitenkin haluan purkaa sitä ja sen seurauksia auki avoimemmin. Miksi? Koska lääkkeet, joita olen joutunut siihen syömään ovat aiheuttaneet minulle ihan järkyttäviä muutoksia elimistössä. Haluan kertoa siitä, koska itse en ollut asiasta tietoinen ennenkuin tämäkin piti oppia kantapään kautta. En tiedä onko tyhmyyttä kirjoittaa aiheesta julkisesti, mutta opettelenpa senkin sitten vaikeimman kautta, jos tämä sotii minua vastaan. Haluan tehdä ihmiset tietoisiksi SSRI - lääkkeiden vaikutuksista. Samalla pistän itseni likoon. Koen siltikin tärkeäksi tuoda esille lääkkeiden haittavaikutuksia. Itse en näitä ymmärtänyt, kun sitouduin kokeilemaan lääkitystä.

Masennusdiagnoosi minulle kirjoitettiin, kun olin äärimmäisen väsynyt ja surullinen kaikkeen siihen menetykseen ja muutokseen mitä sisäilmasairaus minulle ja perheelleni aiheutti. Puhuin lääkäreille avoimesti tuntemuksistani. Olen täysin vakuuttunut, että kun sisäilmasairauden aiheuttamia muutoksia elimistössämme ei yleisesti ymmärretä, oireet tulkitaan masennukseksi. Valitettavasti lääkärikunta ei erota väsymystä ja vitutusta masennuksesta. Nämä ovat täysin eri asioita. Anteeksi ruma vee alkuinen sana, mutta sille ei suomenkielestä paremmin kuvaavaa vastinetta löydy. Onhan näitä ketutuksia, keljutuksia ja muita siveellisempiä ilmaisuja, mutta ne eivät kerro sitä todellista tunnetilaa, mikä minulle sairastumisen myötä syntyi.


Masennustahan sitten tietenkin piti hoitaa. Oli aloitettava masennuslääkkeet ja psykoterapia. Ensimmäinen lääkitys teki minusta täysin lamaantuneen. Istua törötin sohvalla selkä suorassa ja nollat taulussa. Ei sitä voi uskoa miten helposti voidaan pelata ihminen ulos elämästä. Sen verran ymmärsin, että tämähän ei käy minun pirtaan. Vaadin lääkityksen purkamisen. No, tilalle oli pakko ottaa joku muu mielialalääke, jotta voidaan osoittaa Kelalle, että minua hoidetaan.

Ka eipä siinä. Alistuin ottamaan uuden lääkkeen pienimmällä mahdollisella annostuksella. Voi jestas mitkä olot alkoi välittömästi. Huimasi, olin huonovointinen, kävelin seinistä tukea pitäen ja päässä tuikki sähköiskut. Lääkärit vakuuttelivat, että kyllä se siitä tasoittuu ja elämä alkaa helpottua. Samalla he vakuuttivat myös ettei paino nouse sillä sitä en missään nimessä halunnut. Näillä menin muutaman kuukauden, kunnes lääkärille totesin että ei ole mun juttu. Ei toimi.


Siitäpä seuraavaksi sitten lääkeannostuksen nosto ja psykoterapia.  Psykoterapia ei ehtinyt kunnolla alkaa, kun se jo lopetettiin vaikeiden sisäilmaoireiden vuoksi. Ja ette usko mitkä todistukset ja todistelut se vaati, ennenkuin asia oli okei muillekin kuin minulle. Tästä mutkasta oli se hyöty, että pääsin takaisin psykiatrisensairaanhoitajan asiakkaaksi. Tämä suhde on ollut minulle tärkeä, sillä perhe joutuu vääjäämättä minun roskikseksi. Kaatopaikkaa en heistä kuitenkaan halua tehdä. Sairaanhoitajalle olen saanut nurista luvan kanssa ja häneltä olen saanut paljon tukea ja ymmärrystä. Ihana, kun on kuuntelija ja asiantuntija, jota voi tavata tarpeen mukaan.


Niin mutta se lääkitys. Nosto aiheutti, että krooninen väsymysoireyhtymäni meni entistä huonommalle tolalle. Väsymys ja uupumus vain lisääntyivät. Korjaavana toimenpiteenä oli että lääkitys tuplattiin, koska sillä on kuulemma piristävä vaikutus.

Mulle se ei kyllä vaikuttanut sekään mitään muuta kuin oirekirjo vain laajeni. Lopulta aloin epäillä, että nyt tämä ei ole enää normaalia. Yritän tässä nyt muistella mitä kaikkea minulle tuli: väsymys lisääntyi, kädet vapisi, öisin hikoilin kuin sika, ei itkettänyt, ei naurattanut, ummetti, virtsanpidätyskyky heikkeni, päivisin tuli kuumia aaltoja, toisinaan palelin horkassa, paino nousi yli 10 kg, limakalvot kuivuivat, mieli oli apea, käsiala huononi, lukeminen vaikeutui, mikään ei kiinnostanut, turvotti, kaikki oli hällä väliä... Onneksi sain yhdeltä lääkäriltä kinuttua lääkityksen pienentämisen ja lopulta pääsin lääkärille, joka oikeasti ymmärsi että lääkitys on täysin väärä minulle.

Sain ohjeet lääkkeen alasajosta ja kuvittelin, että elämä helpottaa. Mutta voi kamala mitkä olot nyt seurasi. Pää on sekaisin, ajatus tökkii, puhe tökkii, päässä tulee sähköiskuja kuin konekivääristä luoteja, itkettää (3 tuntia yhteen menoon ei tunnu missään), lihakset jymähti täysin jumiin, niveliä pakottaa ja liikeradat supistuivat, voimakkaita tuntopuutoksia on ympäri kehoa, unet katosi (olen nukkunut öisin minuutteja, en tunteja), muisti on mennyttä. Tämä on kamalaa. En yhtään enää ihmetele miksi narkkarit päätyvät vieroitusoireissaan itsemurhan vaihtoehtoon. Mutta minä sinnittelen. Nyt en perhana anna periksi. Saa luvan lähteä elimistöstä tuollaiset mömmöt. Niillä yritettiin vaikuttaa aivojen kemiaan ja ilmeisesti onnistuttiin, kun olen näin sekaisin. Syke paukuttaa jatkuvasti sadan pinnassa. Sitä on niinkuin lenkillä koko ajan.



Olen tutkinut nyt tätä aihetta aika paljon. Toivon todella, että olisin onnellisessa asemassa ja pääsisin vieroitusoireista eroon pian. Jos hyvin menee, oireet loppuvat kuukauden kuluessa. Pahimmillaan näistä oloista voi kärsiä jopa kymmenen kuukautta. Osa on saanut lääkkeistä pysyvän aivovamman. Ihan järkyttävää! Miettikää mitä myrkkyjä nämä ovat. Ei riittänyt minullekaan, että sisäilma myrkytti. Vielä piti lääkekemikaaleilla tuoda elimistöön lisää kuormaa. Onneksi olo on helpottanut sen verran, että pystyn nyt tuottamaan jo tekstiä. Kirjoittaminen oli täysin mahdotonta vielä viikon alussa. Käsiala on parantunut huikeesti ja käsien vapina on loppunut.


Ulkoilun lisäksi olen saanut tukea ja voimaa ystäviltä. He ovat tarpeeksi läheisiä, mutta tarpeeksi etäällä. Jälleen kerran on todettava, että ystävät ovat rikkaus. Heihin voi nojata pyyteettömästi huonolla hetkellä. Totesinkin yhden ystäväporukan tapaamisen jälkeen, että itku pitkästä ilosta vai onko se meille ilo pitkästä itkusta.


Näin rankkoina aikoina olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota myös puhtaaseen, yksinkertaiseen ruokaan. Turhat lisäaineet yritän jättää kaupan hyllylle. Tässä hötäkässä on unohtunut kahvinjuontikin kokonaan. Ilmeisesti sekään ei ole välttämätön pakko.


Saas nähdä millaiset viikot on edessä. Yritän kuitenkin olla kantamatta niistä huolta ja keskittyä kulloinkin menossa olevaan hetkeen. Uusi harrastukseni, rentojooga tukee tätä pyrkimystä hyvin. Se tuntuu kyllä tosi hyvältä juuri tähän tilanteeseen vaikka olenkin jäykkä kuin rautakanki ja henki on tiukalla kuin tubikkelissa.

Jos saisin heittää pienen toiveen hyvälle haltijalle, toivoisin että pakkaset alkaa vasta tammikuussa.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappua!

Vappuaatto kääntyi juuri vappupäivän puolelle. Tervetuloa toukokuu! Istun yksin meille uudessa nojatuolissa, joka on ihana. ❤ Viime yön sain nukkua meille uudessa sängyssä. Se on täydellinen. ❤ Saa nähdä jääkö nämä ihanuudet meille vai muuttavatko ne syksyllä jälleen uuteen osoitteeseen. Siihen asti nautin näistä jokatapauksessa täysin siemauksin.


Meille uudet vähän käytetyt huonekalut ovat arjen luksusta. Vuoden 2013 syksyllä jouduimme kemikaalialtistusteni takia hävittämään suuren määrän huonekaluja. Lähinnä vanhojen lastulevyjen aiheuttamat käryt olivat niissä oireideni aiheuttajia. Nukuimme pari vuotta lattialla pelkillä patjoilla ja säilytimme irtaimistoa pahvilaatikoissa. Pikkuhiljaa olemme löytäneet puhtaissa tiloissa olleita käytettyjä huonekaluja entisten tilalle, mutta edelleen huushollissa tuntuu vallitsevan hallitsematon kaaos. Uudet huonekalut eivät tule kysymykseenkään voimakkaiden palon- ja homeenestokäsittelyjen vuoksi. Lapsille erehdyttiin ostamaan uudet sängyt, mutta ne saatiin sisälle vasta muutaman viikon tuuletuksen jälkeen. Siispä kyttäilen jatkuvasti tuntosarvet herkillä mistä löytyisi milloinkin meille todellisia huonekaluhelmiä. Nämä viimeiset löytömme lukeutuvat ehdottomasti niihin. 😍

Elimistön altistustuntosarvet tuntuvat olevan jälleen liiankin aktiivisina. Liekö matalapaineella osuutta asiaan? Olen iloinen, että päätimme juhlia vappua eilen, aatonaattona. Eilen olin kohtuullisen hyvässä kunnossa yskää, nuhaa, pään-, poskipäiden- ja korvasärkyä lukuunottamatta. Mutta nuita pikkuvikoja ei lasketa. 😃 Onneksi pääsin kauppareissulla väistämään pahiten homeelle, pesuaineille ja parfyymeille haisseet pariskunnat. Muutamia pitempiä pakoaskeleita ja hyllyjen väliin ryntäilyä se vaati, mutta oli kyllä lopputuloksen kannalta sen vaivan arvoista. Vappubileet vietettiin siis aatonaattona vakioporukalla oikein mukavan rauhallisesti saunoen, iltapalaa ja kuohuviiniä maistellen. Ystävät on rikkaus!

Tänä iltana juhlat olisikin jääneet juhlimatta voimakkaiden oireiden vuoksi. Päivä on mennyt hiljaisuuden vallitessa ja sohvalla nuokkuen. Ei ole taas ollut ääntä eikä voimia millä seurustella. Lyijyliivit iskeytyi jälleen painolastiksi. Olen joutunut pitämään paljon silmiä kiinni vaikka todellinen uni ei ole pyrkinytkään riesaksi. Kiitos painomusteiden ja pesuaineiden! Se tunne minkä kemikaalimyrkyt minulle aiheuttaa on niin vaikeasti selitettäviä etten millään osaa sitä painostusta pukea sanoiksi.


Tassuterapeutit järjestivät onneksi vaikka minkälaista näytelmää tällekin päivälle. Näiden kahden viha-rakkaussuhdetta on kyllä huippumukava seurata. Perheelle ja karvakavereille kelpasin hyvin taas ihan mykkänäkin. Toki se vaatii paljon enemmän perheeltä pitkää pinnaa, viitseliäisyyttä ja aktiivisuutta tulla lähelleni, että päivän askareet saadaan tehtyä ja ajatukset vaihdettua. Itselleni en millään meinaa kelvata. On niin rasittavaa, kun olisi sanottavaa, kommentoitavaa, juteltavaa, mutta kun en kykene. 😷 Päässä kyllä ehtii poukkoilla vaikka sun mitä näinä mykkähetkinä. Noh, juttelenpa taas sitten kun kurkku kestää!

Oikein mukavaa vappua, ketkä siinä humussa vielä olette! 😊


keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Ajatuksia sairastuvalta

Nyt se sitten iski - talven ensimmäinen oikein kunnollinen räkätauti. Samalla iski myös kunnon lumimyrsky. Ei uskoisi, että eletään huhtikuun loppua. Kylläpä on sohva tuntunut hyvältä sekä ilman että voinnin puolesta.

On ollut jännä huomioida, että olo on erilainen kuin normaalisti vaikka altistusoireisena olen koko ajan sairas ja välillä hyvinkin voimaton. Nyt, kun on joku virustauti päällä, vointi on huono, mutta raskas haarniska ja lyijyliivit puuttuvat päältä. Tiedän myös, että nyt saan lääkäristä apua, jos tarvitsen. Home- ja kosteussairaiden sekä monikemikaaliyliherkkien altistusoireitahan ei terveydenhuollossa yleisesti tunneta eikä heitä joko osata tai haluta auttaa.


Päivällä tuli karu uutinen, joka on päässyt ykkösotsikoihin valtakunnankin uutisissa. Kätilöopisto suljetaan sädesienen takia. Samassa uutisessa tuli ilmi, että oireilijoita on paljon ja oireista on kärsitty kauan. Näitä on kuitenkin vähätelty eikä asiaan ole puututtu jämäkästi ennenkuin pakon edessä.

Aamu TV:ssä oli taas puhetta koulukiusaamisesta. Paljon puhutaan myös työpaikkakiusaamisesta. Oletteko koskaan kuulleet puhuttavan potilaskiusaamisesta? Minä en ole kuullut, mutta olen sen osaksi joutunut. Tai ainakin koen, että minua on kiusattu lääkäreiden taholta. Toinen vahva tunne on, että ihmisarvoani on poljettu terveydenhuollon puolelta.

Vai miten sinä kokisit, kun lääkärit sanovat mm. näitä lohkaisuja päin kasvojasi? ...
- Oliko pakko tulla pilaamaan työpäiväni?
- Minulla on oikeitakin potilaita hoidettavana.
- Keuhkolääkäri korvalääkärille:"Tässä on taas näitä tapauksia!"
- Ongelmahan on lattiarakenteissa. Et kai sinä mahallasi lattialla tee töitä?!
- Hengittäisit niin kuin muutkin.
- Puhuisit niin kuin normaalit ihmiset.
- Et oireilisi, kun et pelkäisi mennä rakennuksiin sisälle.
- Olet niin kuin Pavlovin koira. Niillähän alkoi kuola valua kun kuulivat ruokakellon. Sinä alat oireilla kun astut työtiloihin tai haistat jonkun pelottavan hajun.
- No voin kai minä sinut tutkia, mutta ei sinusta kyllä mitään löydy.
- Parannut kun lopetat oireittesi ajattelemisen.

Olen joutunut tekemään itseni kanssa paljon töitä, että uskoisin vielä jollakin tasolla terveydenhuoltoon. Joudun aktiivisesti työstämään itseäni myös katkeroitumista hyvinvointiyhteiskuntaamme vastaan. En nimittäin missään nimessä halua olla vanha katkeroitunut mökin mummo.

En vaan lakkaa ihmettelemästä miten lääkärin moraali antaa myöten jättää jotkut potilasryhmät hoitamatta. Millaisessa arvomaailmassa he elävät? Miksi he eivät halua auttaa? Kun he näkevät sisäilmasairastajien paljouden, miksi he eivät ala puolustaa oikeuksiamme? Mikähän intressi on työskennellä lääkärinä? Ammatissa, jossa tehdään kaikkensa ihmisen elämää arvostaen ja henkeä turvaten. Jossa potilaan hyvinvointi on ykkösjuttu. Miten he voivat vaan levitellä käsiään, pyöritellä silmiään ja pahimmassa tapauksessa keljuilla päin naamaa. Ja tuntuu, että mitä erikoistuneempi ja ylemmällä tasolla työskentelevä lääkäri on kyseessä, sen vähemmän ymmärrystä olen saanut osakseni.


En tiedä mitä minulle olisi tapahtunut ilman perheen, ystävien ja työterveyshuollon ymmärrystä ja tukea. Iso kiitos järjissä pysymisessäni kuuluu heille! Ja onneksi Suomessa on kolme jääräpäisesti meitä puolustavaa lääkäriä: Putus, Polo ja Valtonen. Tappurainen on heidänkin tie työnsaralla ollut, mutta periksi he eivät ole antaneet. Emmekä anna mekään. Minä ainakin sisuttelen!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kun ärsytys iskee

Home- ja kosteussairaus. Monikemikaaliyliherkkyys. Siinä parivaljakko, josta et voi koskaan tietää mitä se tuo tullessaan. Se on peto, joka iskee arvaamatta kimppuun. Luulet olevasi jo jonkinlainen asiantuntija sairautesi suhteen, kunnes tulee hetki, jolloin yllätys tulee taas täysin puskista.

Voi kehno sitä ärsytyksen määrää, kun intopiukeena lähden jonnekin itselleni tärkeään juttuun: vierailulle, kokoukseen, pelireissulle, matkalle, kauppaan. Näihin liittyy yleensä positiivisia latauksia. Niitä kun ei nykyään viljalti ole. Tilanne voi riistäytyä käsistä välittömästi tilanteeseen saapuessa tai niin kuin tänään – yksi pieni virheratkaisu, ja se oli siinä! Voi jepulis sitä ärsytyksen määrää, kun oireet iskee päälle. Olen sekunneissa invalidi. Siihen loppuu seurustelu. Ääni lähtee. Ajatus hajoaa. Sanat häviää. Naamaa polttaa. Kurkku tukkeutuu. Keuhkoihin sattuu. Väsyttää. Nenä vuotaa verta. Kasvot puutuu. Silmiä kirvelee. Lima valuu nieluun ja nousee keuhkoista. Keskittymiskyky herpaantuu. Vilulla värisyttää.

Ja miksiköhän? No esim. kanssaihmisten hajusta, tilassa olevat hämmingit, tekstiilien höyryt, tuore puu, tupakan savu, polttoaineen käry, pakokaasut, kynsilakat, hiuskiinteet, voimakkaat parfyymit, kynttilät, kukat, kasvit, pesuaineet, home, laho, sienet, märäntö… ihan mikä vaan mitä ei voi koskaan tietää tai ymmärtää. Tänään kohtaloksi koitui astianpesukoneen avaaminen. Pöhköä! Yritin olla avuksi siivoamalla omat jälkeni, mutta sehän on aivan liikaa yritetty.

Jännityksellä toin pääsiäis"rehuja" kotiin. Kestänkö? Kestin!
Narsissien alkuperästä ei ole tietoa, mutta salaatit ja yrtit kelpuutan vain paikalliselta Akonlahden puutarhalta.

Sairauteemme kuuluu välttää kaikkia altisteita. Aivan mahdotonta! Siihen pystyisi vain eristäytymällä täysin puhtaaseen tilaan tapaamatta ketään. Olen monesti kysellyt mahtaiskohan Tsäksönin perikunnalla olla vielä myynnissä Maikholin happikaappi?! Kotona voisin eristäytyä, mutta perhe ei voi käydä missään tai jos käyvät, älkööt tulko kotiin. Ja sitäpaitsi, jos olisi vain ja ainoastaan kotona, tulisin varmasti mökkihöperöksi. Kotiin on niin helppoa jäädä. Piirteitä on jo olemassa.

Kun minulla on pahat oireet päällä, perheen pelastuksena on se, että vaikeissa altistuksissa menetän ääneni. Kun kotiudun pahoista paikoista, perhe säästyy kiukuttelulta ja valituksilta. Mutta voi sitä myllerrystä mikä käy päässä! Jos kaikki ajatukset printattaisiin, se ei olisi lasten kuultavaa eikä menisi sensuurista läpi. Joten keskityn sohvan nurkassa mököttämään. Koetan kommentoida perheen keskusteluja ja elämää, mutta turhaan. Kukaan ei kuule tai ymmärrä. Siksipä tuli tämäkin kirjoitus. Sormet toimii, mutta liekö tässä mitään järkeä.

Tällä mennään sukkasunnuntaina. Ollaan hiljaa! Onneksi tulee lentopalloa teeveestä! Se pelastaa mun päivän. Siis positiivinen lopetus tähänkin postaukseen. Ilman positiivisuutta ei olisi tulevaisuutta!