keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Lamaantuminen

Tiedätkö tunteen, kun olet täysin lukossa? Kun aika on pysähtynyt ja tajunnanvirta katkennut. Kun olet jähmettynyt paikallesi. Kun ympäristö elää, mutta sinä vain olet.


Tunnen itseni täysin lamaantuneeksi. Vaikka elän ja osallistun, mikään ei etene. Olen liimautunut johonkin sitkeään missä tallaan paikallaan. Paikallaan polkemista on jatkunut viisi vuotta. Tuntuu kuin tilanteeni olisi jäädytetty.


Olen ymmärtänyt, että olen hyvä pitämään elämänilon kulissin yllä. Lääkärit ovat kertoneet, että ulkoinen minä on erittäin taitava peittämään tälläkin hetkellä alleen sen, mitä sairaus on minussa aiheuttanut. Niin se varmaan onkin. Olenhan aina tullut luonnehdituksi iloiseksi, reippaaksi ja energiseksi.

Pää sanoo edelleen, että olen urheilullinen. Peili ja kroppa kertovat täysin päinvastoin. Pää sanoo edelleen, että olen työkykyinen. Kroppa vastaa olevansa väsynyt ja tehoton.
Pää kertoo, että huolehdin päivittäisistä asioista. Tiski, pyykki ja laskupinot kertovat toista tarinaa. Pää suunnittelee jatkuvasti kaikkea uutta. Kroppa olla öllöttää. Ei liiku. Ei hievahda. Se haluaa vain olla.

Viisi vuotta olen yrittänyt ymmärtää uutta minääni. Olen yrittänyt sopeuttaa päiviäni uusien sairastuneen elimistön vaatimusten mukaisesti. Mutta tämä on toivotonta. Uuden oppiminen ja hyväksyminen ei minulle ole mikään nopea temppu. Olen varma etten opi tuntemaan uutta minääni koskaan. Tuntuu kuin olisin prikulleen samassa lähtöpisteessä kuin heinäkuussa 2012. Yhtä hämillään, yhtä epätietoinen, yhtä pelokas, yhtä paljon kysymysmerkki.


Kevät ja luonto antavat paljon sisältöä päiviini ja ajatuksia elämääni. Kunpa olisinkin kuin eläimet, jotka vaeltavat vuodenaikojen ja ruokamaidensa mukaan. Kuin muuttolinnut, jotka avaavat siipensä ja kulkevat milloin etelä- milloin pohjoistuulta myötäillen. Mutta ei. Minä vaan olen lamaantuneena, ilman ratkaisuja.


Kun en viime aikojen lamaantumiseen ja jatkuvaan voimakkaasti oireiluun muuta keksinyt, otin käyttöön vähähiilarisen ruokavalion. Viljoja olen vältellyt viime syksystä asti, mutta nyt haluan tietää vaikuttaako oireisiin ja jaksamiseen hiilareiden vähentäminen. Enkä ole tätä itse keksinyt, vaan sain nämä neuvot dosentilta. Aikaa ohjeiden saannista on pari vuotta, mutta nyt vasta olen valmis ohjeistusta testaamaan.


Toivon, että ruokavalion muutos antaisi päiviini jotakin uutta ja positiivista. Niitähän ei koskaan ole liikaa kenelläkään.

Uutta, positiivista ja iloa sain maanantaina. Posti toi sellaisen yllätyksen, jonka vain hyvä ystävä voi antaa. Hän, joka tietää ja tuntee minut. Hän joka välittää ja jaksaa pitää yhteyttä vaikka minä en jaksaisikaan. Hän, joka haluaa pysyä osana elämääni vaikka minä vain olen. Kiitos ystäväni, kun kuulut elämääni! ❤ Lahjasi kuuluu nyt jokaiseen hetkeeni. Se on kulkenut mukanani postin pihalta saakka, koska enhän minä hättäenen malttanut odottaa kotiin saakka paketin avaamista. 😊


Olen pahoillani, kun en jaksa olla enää yhtä aktiivinen ja sosiaalinen kuin luonteeseeni kuuluu. Kannan siitä huonoa omaatuntoa. Mutta onneksi minua on siunattu  suurella määrällä ihania ihmisiä. Kiitos perhe ja ystävät, kun ette ole jättäneet minua yksin! ❤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti