Sisäilman sairastuttamat

Tänään paikallislehti Kuhmolainen julkaisi Elämänmenoa -palstalla jutun meistä kahdesta sisäilman sairastuttamasta. Juttu  http://www.kainuunsanomat.fi/kuhmolainen/kuhmo/sisailman-sairastuttamat-2/ -verkkosivulla. Lehdessä jutun otsikointi oli todella pysäyttävä, ainakin minulle itselleni.

Sisäilman myrkyt ovat todellakin näkymättömiä ja toimittaja on hoksannut kuvata asian juuri niin kuin otsikointi on. Koko jutusta iso kiitos kuuluu muutenkin ammattitaitoiselle toimittajalle. Hän kirjoitti taitavasti ulos juuri sen mitä hänelle kerroin, yhtään värittämättä tao sanoja suuhuni pistämättä. Jutusta tuli todellinen, jopa niin todellinen, että tekstin tarkastaminen ei minulta onnistunut ensiyrittämällä hillittömästä itkusta johtuen. Kun toinen kirjoittaa auki sen mitä itse on kokenut, asiasta tulee itselle enempi tosi. Ja nyt se kosketti minua syvältä.

Olen jännittänyt jutun julkaisua nyt reilun viikon verran. Kun lupauduin haastatteluun ajattelin ettei minulla ole yhtään mitään hävittävää. Olen hävinnyt jo niin paljon. Ajattelin myös, että jos näistä asioista ei puhuta, näistä ei myöskään tiedetä. Halusin kertoa haastattelussa asiat juuri niin kuin ne on ja pelkästään omista lähtökohdista ja näkemyksistä. Tähän mennessä olen saanut pelkästään positiivista kommenttia, mutta odotan koko ajan milloin viiltävä terä viuhahtaa. Olen varma, että kaikkia tämä ulostulo ei miellytä.

Itse haastattelu sujui muuten oikein hyvin, mutta minähän se taas otin pienet päivähuurut toimituksen tiloissa. Sekin kuvataan jutussa todenmukaisesti:

Kuin juttua vahvistaakseni sain tässä muutaman menneen päivän aikana kunnollisen poltteen nahkaankin. Halusin poistua ihmisten ilmoille ja siitäpä kiitos seisoo nyt naamataulussa. Ihoa polttaa, kurvelee, kutittaa, pistelee, kuumottaa... Nyt on taas uskottava ja linnoittauduttava ensi viikoksi eristykseen. Black Friday huipentui altisteiden myötä taas synkähköksi.

Mikä parasta tämän päivän illassa on se, että olemme taas päässeet yhden päivän lähemmäksi kesää!

PS. Kainuun Sanomat tarjoaa lähes koko jutun luettavaksi kaikille
http://www.kainuunsanomat.fi/kuhmolainen/sisailman-sairastuttamat/

#yksiniistä

Otan haasteen vastaan ja kerron, kun olen #yksiniistä.

Olen yksi niistä,
- joka menetti terveyden, työn, elämäntavan ja harrastukset.
- jota useimmat lääkärit dissasivat, halveksivat ja myllyttivät. Mutta enää he  eivät sitä pysty minulle tekemään. Olen alkanut puolustaa itseäni ja pystyn haastamaan tiedoillani heitä ja heidän luulojaan.
- jolle arki ei ole enää itsestäänselvää ja varautuminen sekä ennaltaehkäisy kuuluu päivittäiseen elämään.
- jonka oikeuksiin ei enää kuulu puhdas hengitysilma.
- joka sisuttelee eikä aio katketa vaikka kuinka taipuu.

Edelleen koen suurimpana menetyksenä elämäntavan menetyksen. Se kaihertaa mieltä päivittäin. Aktiivinen liikunta oli yhtä kuin minä - se oli työni ja harrastukseni. Menetin sairastumiseni myötä kyvyn rasittaa elimistöäni. Pienikin rasitus puristaa keuhkot rusinaksi, tekee lihakset lyijyn raskaaksi, aiheuttaa niveliin juilimista ja jomotusta. On tyydyttävä vain köpöttelyyn. Se ei tunnu olevan riittävää pääni hyvinvoinnille eikä sillä tienata elantoa. Elämäntapaani kuului myös luonto. Se aiheuttaa nykyään suuria haasteita. Milloin ärsykkeenä on terpeenit, homeet, siitepölyt tai hajut ja milloin taas kylmä kosteus tai kuiva pakkanen. On arjen luksusta, kun pääsen metsään!

Viisi vuotta olen yrittänyt hyväksyä lempeämpää otetta kroppaani, mutta kun ei! Haluaisin aina vaan takaisin lenkkipoluille, suksiladuille, pelikentille ja metsästysmaille. Tahtoa on, mutta kykyä ei. Tämä on vaikea yhtälö.

Uusi harrastukseni jooga, antaa onneksi haastetta maailman notkeimmalle rautakangelle, mutta nyt tuli stoppi siihenkin. Sain harmikseni massiivisen astmakohtauksen viimeisimmällä tunnilla kolmisen viikkoa sitten epäpuhtaan sisäilman takia. Joogaohjaajani on huikean ymmärtäväinen ja on saanut nyt  järjestettyä meille uudet tilat. Viikon päästä pääsen taas haastamaan kroppaani ja pakottamaan jäykistyneitä niveliä entisille liikeradoille. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa, vaikka koko homma alkaakin taas ihan alusta pitkän tauon takia. En nimittäin osaa vielä joogata itsenäisesti. On se sen verran kimuranttista.

Onneksi minulla on vielä silmät (monesti tikkuja täynnä) ja korvat (särkee/pakottaa aina huonoissa tiloissa ja valuvat öisin märkää), joilla seurata toisten osallistumista kilpaurheiluun. Kisakatsomossa on aina tunnelmaa ja siellä voi viihdyttää itseään erilaisilla ajatusleikeillä esim. lyömällä mielikuvituksissa vetoa voittajista. Silloin kun omatekemät ovat kentällä, jännitys on paljon kamalampaa kuin omina urheiluaikoina, omissa kisasuorituksissa. Kyllähän sitä jonkunlaisia endorfiinejä taitaa saada liikkeelle tällaisillakin sykkeen nousuilla.

Maksan erilaisiin tapahtumiin osallistumisista hintaa aina jälkeenpäin, mutta teen näitä valintoja siitäkin huolimatta tietoisesti. Tälläkin hetkellä sairastan kunnon räkätautia. Maksan hintaa kuopuksen lentopalloleiristä, Levin pujottelun maailman cupin avauksesta ja pikkutyttöjen lentopalloturnauksesta. Jotkut tykkää juopotella vaikka tuleekin krapula. Minä tykkään katsoa kisoja ja turnauksia vaikka tuleekin krapula.