Lämmön voimaa

Onhan ollut huippumahtava kevät ja kesä. Lämpö ja kuivuus ovat mahdollistaneet hyvän olon jatkumisen Thaimaan reissun jälkeen. En pysty sanoin kuvailemaan sitä hyvän olon tunnetta, kun saan viettää aikaani ulkoillen. Kevät meni kesäkuulle asti lähes päivittäin metsässä samoillen. Hyvää oloa ja merkityksellisyyttä lisää myös päivittäinen työnteko. On tärkeää olla taas osa yhteiskuntaa.

On surullista, että ihmiset joiden terveydessä ei ole ongelmia, eivät käytä ulkoilman mahdollisuuksia hyväkseen. Ulkoillessa tulee vahingossa käytettyä ja vahvistettua elimistöään ja liikunnallisia taitojaan. Liikkumaanhan meidät ihmiset on luotu. Toivon kovasti, että jokainen löytää itsestään halun lähteä tutustumaan ulkoilun tuomiin mahdollisuuksiin. Niitä on maailma pullollaan. Voin kyllä tunnustaa, että heinäkuu on mennyt itselläkin luvattoman vähällä liikunnalla vaikka vietänkin kaiket päivät ulkosalla.

Moni vertaiseni kärsi keväällä hurjasti katupölyn tuomista hengitysvaikeuksista. Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että nuo pölyt eivät ulotu meidän mehtäläisten asuinseudulle. Myös pitkään maassa pysynyt lumipeite auttoi ilmeisesti voimaan hyvin.

Varjopuolena lumipeitteessä oli moottorikelkkojen pakokaasukäryt, jotka yli puolen kilometrin päästä veivät minut muutamaan otteeseen pois pelistä. Huono tuuri, kun satuin samoilemaan metsässä ja tuuli toi mukanaan käryt. Ei meinanneet jalat jaksaa kantaa kotiin saakka. Positiivinen puoli tuossakin oli, että hyvä jakso auttoi toipumaan nopeasti takapakista.

Lähes päivittäin sain siis nauttia luonnon keväisistä ihmeistä. Sain seurata lumen muuttumista hössöksi ja edelleen vedeksi, jään haurastumista, jäälauttojen liikkumista ja purojen vapautumista talven kahleista, silmujen turpoamista ja puhkeamista, lintujen muuttoauroja ja pesänrakennuspuuhia, sammakkojen kosiomatkoja. Valkoisen värin muuttumista harmaan kautta elinvoimaa uhkuvaksi vihreäksi.

Olen saanut nauttia auringon valosta ja sen tuomasta lämmön hellästä kosketuksesta. Lempeiden tuulien hipaisusta ja kohinasta puiden latvustossa. Lintujen liverryksestä, joka toisinaan äityy lähes häiritseväksi tuhatpäiseksi kuorohuudoksi. Joutsenten ja hanhien kangkatuksesta, kun ne ilmoittivat huutelullaan tulleensa taas kesäksi kotiin ja asettuvansa uskollisesti sijoilleen. Nyt saadaan jo nauttia telkkäpoikueiden uinti- ja sukellusnäytöksistä. Tänään aamunavauksesta vastasi kurkipariskunta komealla huudollaan. Eilisen illan päätti kuikkien huutokonsertti.

Sain kävellä, kävellä, kävellä pitkän lempeän kevään. Hitaasti suunnaten pois pihapiiristä. Nauttien, kun keuhkot ei tuntuneet, kun jalat kantoivat ja veivät eteenpäin. Tunsin miten mieli on vapaa, onnellinen, toisinaan lähes tyhjä. "Elämä on ihmisen parasta aikaa ...ainakin keväällä" kirjoitin Facebookin päivitykseksi.

Tämän metsänkuninkaan ikuistin kuvauskojusta.
Hieno hetki!

Olen niin kiitollinen niistä lähes terveistä kahdesta ja puolesta kuukaudesta. Tunsin olevani voimakas. Jaksoin tehdä kotona normaalin ihmisen arkeen kuuluvia asioita. Luulin jo pääseväni takaisin muutaman rakkaan liikuntaharrastukseni pariin. Ehdin jo tehdä valmistelujakin siihen suuntaan. Mutta...

Kun on sairas, on sairas. Sitä tosiasiaa ei pääse näköjään muuksi muuttamaan. Ensimmäiset merkit takapakista tulivat, mutta enhän niitä halunnut uskoa. Olin varma, että toivun taas nopeasti. Nyt on taas uskottava, ettei palautuminen edisty. Tuntuu käsittämättömältä miten romahdus voi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jälleen kerran matto vetäistiin jalkojen alta vaikka seisoin tukevasti sen päällä. Sinne keikahti emäntä suoraan selätykseen.

Mistä tämä tuli? Mikä tämän teki? Miksi juuri nyt? Pää on täynnä kysymyksiä mihin ei ole vastaukseksi kuin arvailuja.

Jos olet seurannut kirjoitteluani, huomaat, että hyvinä aikoina täytän elämäni kaikella muulla kuin sähköisten vempaimien edessä istuskelulla. Nautin jokaisesta hyvästä hetkestä jotenkin muuten, kuin ruutua tuijottaen. Nyt on taas tämä aika. Sormet jaksaa juosta näppäimistöllä vaikka jaloista on puhti kokonaan pois ja keuhkot ovat raskaat. Elimistö on valettu jälleen kerran lyijyä täyteen. Siltikin olen paremmassa kunnossa kuin vuosikausiin.

Vaikka vastustaa, meinaan nauttia edelleen kesän ihmeellisestä lämmöstä ulkona töitä tehden, oleillen ja lueskellen. Eilinen +28,5 on juuri sitä mitä tarvitsen. Luonto jaksaa onneksi vielä kannustaa ja otan tämän kannustuksen avosylin vastaan.

Ihmeiden aika - toipumista havaittavissa!

Olen toipumisen tiellä. Nyt uskallan sanoa sen ääneen. Olen tuntenut voimaantumista pitkin talvea, mutta siihen on ollut vaikea uskoa ja luottaa. Nyt tätä vähän parempaa kautta on jatkunut niin pitkään, että luottamus toipumiseen alkaa vallata ajatuksia. Tämä on ihmeellistä aikaa viiden todella vaikean sairausvuoden jälkeen.

Toipumista ovat edesauttaneet oma tahto, omat valinnat ja oma päämäärä. Tässä prosessissa on kylläkin tullut törmättyä jälleen niin tuttuun asiaan - luopumiseen. Ilman valintoja ja luopumisia en olisi näinkään hyvässä kunnossa. Asiantuntijalääkärit ja vertaiset ovat auttaneet löytämään konsteja, joiden avulla parempi tulevaisuus on mahdollista. Niihin on ollut kuitenkin  vaikea uskoa silloin, kun elämä ei ollut enää elämisen makuista. Valintojen tekeminen ja vanhasta pois luopuminen eivät ole onnistuneet mitenkään helposti. Muutoksen tekeminen vaatii voimia ja niitä minulla ei ollut minkään vertaa vielä syksyllä. Pakko on kuitenkin ajanut tekemään valintoja ja kokeilemaan uusia tuulia. En halunnut liukua kokonaan pois elävästä elämästä.

Mitä olen tehnyt? Mikä on muuttunut? Kemikaalikarsinta on ollut rajua. Entiset purnukkapaljoudet ovat historiaa. Omaan arkeeni kuuluu kemikaaleista enää saippuaton pesuneste, hammastahna, deodorantti, kasvovoide, ripsiväri ja kulmakynä. Nämä tuotteet ovat valikoituneet sen mukaan etten varmasti saa niistä mitään oireita. Kodin kemikaaleista käytössä on hajusteetomat pyykinpesuaine ja tiskiaine. Perhe huolehtii astianpesukoneen hajuustettomine aineineen, kun itse en kykene sitä tekemään. Kodin kemikaalit ovatkin olleet kaikkein hankalimmat vastukset ja olemme joutuneet tekemään kovan työn, että löytyi edes jotakin minkä siedän. Ruokailu on muuttunut mahdollisimman yksinkertaiseksi. Paluu vanhan ajan perinneruokiin on osoittautunut toimivaksi. Mahdollisimman vähän e-koodeja, maitotuotteita, vehnää, hiivaa ja sokeria. Silloin on hyvä olla. Muovipullot ja metallitölkit ovat myös terveyteni vihollisia.

Olen myös oppinut, että tarvitsen säännöllisesti aikoja, jolloin rakennusten kosteus- ja kemikaalihaitoista pitää päästä kokonaan eroon. Päivittäisessä ja viikottaisessa arjessa koti on turvapaikka. Juhlahetkiä ovat ne, kun saan viettää arkeni elimistölleni sopivimmassa ulkoilmassa. Kuukauden Thaimaan reissu oli minulle tavallista arkea, mutta elimistölle ylellistä juhlaa.

On vaikeaa ymmärtää miten keho voi toimia niin eri tavalla eri ympäristöissä. Sain pyöräillä, kävellä ja uida päivittäin. Tein asioita, jossa olen hyvä, jotka osaan ja jota rakastan. Kuntokuuri kantaa nyt myös täällä. Keho jaksaa kuljettaa minua päivittäin kävelylenkeillä ja sietää jopa muutaman asteen pakkaslukemia. Onneksi toipumisreissu oli jälleen kerran mahdollinen. Yksinkertaista sen järjestäminen ei ole, mutta kun tarvis vaatii, se on mahdollista, kun saa vain jotenkin kikkailtua finanssipuolen.

En ole valmis muutoksen kanssa. Edelleen tulee repsahteluja hyvinkin usein. Milloin aukeaa suupielet, milloin lähtee kielestä nahkat. Toisinaan kurkku "tukkiutuu", toisinaan kasvot lehahtavat tulipunaisiksi. Välillä korvakäytäviä kutittaa niin, että tekisi mieli raapia ne vereslihalle. Välillä taas iho haavautuu ja taipeet kutiavat. Ajoittain iskee se lamaava väsymys, joka pistää pään pökkeröön ja keikauttaa elämän ylösalaisin. Olen kuitenkin onnellinen, että löytyi tapoja millä tehdä olotilasta siedettävää. Repsahduksen jälkeen tiedän mikä on minulle se ura, jolle pitää palata. Etenkin ruokailun ja herkuttelun suhteen on vielä paljon paljon laadullisesti korjattavaa. Ja kun katsoo ympärysmittaa, määrällisesti korjattavaa on vielä enemmän! Olen kuitenkin miettinyt asian niin, että yli 40 vuotta tein asioita jollakin tavalla, nyt minulla on loppuelämä aikaa opetella tekemään jotakin toisin.

Toipuminen ja töihin paluu on nyt hyvässä vauhdissa. Mutta edelleen joudun etenemään hyvin pienin askelin. Oireet pompsahtelevat pintaan milloin missäkin, milloin mistäkin. Saatan väsyä todella nopeasti ja yllättäen. Olen yrittänyt saada tajuntani ymmärtämään, että loppuelämä tulee olemaan tällaista. Täysin tervettä päivää en varmaankaan enää ikinä näe. Kunhan elimistö pysyisi siinä kunnossa, että jaksaisin elää tavallista arkea vähän kevennettynä. Duracellpupuajat ovat olleet ja menneet. 🐰

Uskomatonta on, että valo alkoi näkyä, vaikka syvimmillä hetkillä sellainen oli täysin utopista ulkopuolisten hölinää. Onneksi valo näkyy nyt myös konkreettisesti. Kevät on uuden kasvun ja puhdistumisen aikaa. Uskon, että tämä vuodenaika on paras hetki myös voimaantumiselle.

Voimaantumisen myötä jaksan kohottaa taas peruskuntoa. Kesä on parasta aikaa siihen. Näin saan taas voimia lähteä kohtaamaan seuraavan talven, kaikkein hankalimman vuodenajan, haasteita.

Sairauden avaama ovi

Totutusta elämästä luopuminen on kriisi ja se tuo voimakkaita sekä monenlaisia tunteita. Sitä jotenkin kadottaa itsensä. Minulla ainakin meni vuosia ennen kuin aloin jollakin tavalla tulla taas tutuksi tähän uuteen minääni ja uuteen arkeeni. Edelleenkään en ole täysin sinut tilanteeni kanssa mutta sopeutuminen on hyvässä vauhdissa. Suuri merkitys on lähimpien ihmisten ymmärryksellä, tuella, rinnalla kulkemisella ja sietämisellä. He luovat perusturvallisuutta, kun itse on huojuvalla nuoralla.

On tervettä, että mieli järkkyy tässä sisäilmasairaan tivolissa. Lääkäreiltä vaaditaan entistä enemmän viisautta ja kaukonäköisyyttä mikä tuki/hoito on kenellekin parasta. Toivoisin, että masennuslääkitys ei ole aina ensimmäinen vaihtoehto siksi, että siinä aita on matalin ja sillä päästään "helposti potilaaseen kiinni".  Ihanteellinen tilanne olisi, että lääkäri todella pohtii vaihtoehtoja potilaan parhaaksi. Se vaatii lääkäriltä aikaa, tahtoa, viitseliäisyyttä ja sisäilmasairauden tuntemusta. Omalla kohdalla tällaiset kohtaamiset ovat olleet harvinaisia ylellisyyksiä. Jos mielialalääkitykseen päädytään, toivon totisesti, että lääkäri on silloin vastuullinen ja kertoo todella mitä lääkkeet ihmisen mieleen ja elimistöön vaikuttaa. Se on lääkärin velvollisuus ja potilaan oikeus. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että SSRI lääkkeet eivät ole leikin asia eikä niitä pidä määrätä kenelläkään kevein perustein ja ihan vain kokeilumielessä.

Oman lääkityksen purkamisen aloituksesta on nyt aikaa 8kk ja viimeisen pillerin murusen nielaisusta vajaa 5kk. Edelleen saan lieviä vieroitusoireita aika ajoin, mutta pääsääntöisesti elämä alkaa olla sivuoireista vapaa. Moni ystävä, joiden kanssa olen paljon tekemisissä, on sanonut, että ero esim. vuoden takaiseen olemukseeni on huikeasti kohentunut. Ja näin kyllä tunnen itsekin. Ajatukset, järki ja muisti ovat kirkastuneet ihan huikean paljon.

Toivon kovasti voimia teille, jotka taistelette siellä syvimmissä vesissä sisäilmasairauksien kanssa! Toivottavasti löydätte tilanteeseenne sopivia ratkaisuja ja niistä seuraavaa parempaa elämää.  ❤ Itselläni ei vielä syksylläkään ollut uskoa paremman elämän mahdollisuudesta, mutta nyt se on totta. Oireilen edelleen, mutta lievemmin kuin ennen. Oireet tulevat tällä hetkellä huonoista tiloista myöhemmin eivätkä räjähdä täysin käsiin. Toipumisaikakin on ollut viime aikoina lyhyempi kuin aiemmin. Tunnen, että olen niiltä osin paremmassa kuosissa.

Ei ole kauan, kun väitin, että sairaudestani ei ole seurannut yhtään mitään hyvää. Kaikki vuodesta 2012 saakka on ollut pelkkää menetystä. Ihan vasta olen tajunnut, että ilman sairastumista en olisi löytänyt mm. Oriflame yhteisöä. Entisessä elämässä minulla ei olisi koskaan ollut aikaa perehtyä sellaiseen. Nyt minulle on kuitenkin selvinnyt, että yksi yksinäisten päivien sisällön tuoja on ollut se pieni panos, mitä olen oriflamelaisena touhuillut. Omasta pienestä tiimistä ja asiakkaista huolehtiminen on tuonut järkevää tekemistä, jota olen voinut tehdä kotoa pitäen. Onneksi nykyään on parjatut somet ja muut sähköiset viestimet. Ne ovat luoneet minulle kanavan ulkomaailmaan, kun arkisin kyhjötän päivät pitkät kotona.

Toki olen jonkin verran osallistunut  terveyttäni uhmaten myös Oriflamen järjestämiin tapahtumiin ja seminaareihin. Oireitahan sieltä on aina kotiin tuomisina, mutta se pääoma, minkä nuista päivistä saan mukaani, on sitä minkä takia kannattaa jaksaa sinnitellä ja ottaa sitten lepona takaisin muutamana päivänä tai jopa viikkona. Nykyään järjestelen ja ennakoin niin, että kun osallistun johonkin pystyn sitten elpaisemaan riittävästi reissuilun jälkeen.

Viikonlopun Oriflamen seminaarissa sain taas tuntea miten huikea se yhteisö on! Ei tarvitse katua, että lähdin hommaan mukaan vajaa kolme vuotta sitten. Olen saanut Oriflamelta koulutusta, uusia taitoja ja näkemyksiä, ystäviä sekä vähän taskurahaa mikä on todella tervetullut eläkeläisen pussiin. Lisäksi olen saanut hyödyntää perus ammattitaitoani tässä harrastuksessa. Mikä parasta, saan tehdä tätä harrastusta omaan tahtiin ja oman voinnin mukaan. Toki terveenä ollessa tulokset olisivat varmasti paljon paremmat, mutta onneksi olen tajunnut, että kilpaura katkesi kohdallani v. 2012 lajissa kuin lajissa. Jos törmäät näihin hästägeihin somessa, ne tarkoittavat minun Oriflame touhuiluja: #wellnessillnesmama #riikkulinoriflame #rof

Nykyään yritän muistuttaa itselleni, että vain tämä hetki merkitsee ja ihmisen tärkein tehtävä on ravita ja liikuttaa itseään. Haaveilen ja unelmoin, koska niissä on väistämättä positiivinen vire tulevaisuuteen ja aktiivisesti niitä ajattelemalla saatan jopa toimia tietoisesti tai vahingossa niin, että haaveilut  toteutuvat joskus. Viikon verran olemme saaneet nauttia auringosta ja valosta. Jälleen kerran on ollut ihmeellistä huomata miten voimaannuttava vaikutus valolla on. Minä ainakin olen puhtaasti valon lapsi. Odotan malttamattomana kevään ääniä ja vehreyttä.