Sohvaperuna

Tässäpä on nyt aikaa muistella paria hyvää viikkoa, kun makailen sohvaperunana kintut seinillä. En ymmärrä milloin opin ottamaan vastaan nämä huonot hetket?! Joka kerta tulee märkä rätti päin pläsiä, kun kunto romahtaa. Onneksi ymmärrän kuitenkin nauttia hyvistä päivistä.

Aika paljon on ihmiset nurisseet huonosta kesäsäästä. Tunnustan, että kitisen minäkin vesisateesta, mutta naaman ja käsivarsien väri kertoo, että olen nauttinut ulkoilusta. Harvinaista, että tämä punanahka on ihan oikeasti muuttunut päivetykseksi. Ei haittaa vaikka on vähän viileetä, kunhan on kuivaa ja pääsen itikoitten, mäkäräisten ja paarmojen kanssa sopuun. Siihen auttaa onneksi uusin hankintamme, jolla voidaan syrjäyttää järkyttävän hajuiset itikkasavut. Meillä on pakko jotenkin karkottaa itikoita mieli ulos nokkansa työntää. On täällä sellainen itikoiden airforse, että pakko on puolustautua. Thermacellin lisäksi hölvätään tervaa niin ulkotiloihin kuin niskaankin. Paras ja luonnonmukaisin itikkamyrkky!

Viime viikko tuli vietettyä keskustassa Oriflamen päivystäjänä. Kuhmon kamarimusiikin vieraille ja kaikille muillekin kesäliikkujille halutaan tarjota Popup liikkeen muodossa vähän lisää palveluita. Oriflame Pisteen kaikki ikkunat ja ovet selälleen sekä paljon istuskelua ulkona niin selviydyin tehtävästä kunnialla. Viisi tuntia päivässä mennä hurahti nopeasti, kun asiakkaita kävi sopivin väliajoin. Oli hauskaa vaihtaa kuulumisia turistien kanssa ja esitellä Oriflamen laadukkaita tuotteita. Mukavia ihmisiä löytyy ympäri Suomea.

Mutta voi hyvä ihme minkä väsymyksen päivystys toi tullessaan. Vaikka menin vasta klo 11 kaupunkiin ja sain näin ollen nukkua aamuisin pitkään, illalla piti kaatua sänkyyn jo ennen iltauutisia. Olin aivan poikki. Ilmeisesti kemikaalituoksut tekivät yhdessä huonon peruskunnon kanssa tehtävänsä. Ei tarvinnut kirjaa hamuilla vaikka lukemisena onkin älyttömän mukava "Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi" -kirja.

Sunnuntaihin asti pärjäilin mukavasti ja kerroin kavereillekin miten mukava on, kun oireet ovat olleet lieviä. Pari viikkoa sitten jaksoin touhuta perheen kanssa monenmoista ja nautiskella mm. hienoista auringonlaskuista. Perjantai ja lauantai iltojakin oli erittäin hauskaa viettää sukulaisia ja ystäviä tapaamalla. Syötiin tyttären tekemää ihanaa kesän ensimmäistä mansikkakakkua ja Kalateltan muikkuja. Kylläpä oli seura ja kesäherkut kohdallaan.

Mutta sitten jysähti! Halusin käydä kuuntelemassa perinteisesti edes yhden kamarimusiikkikonsertin festivaalien aikana. Ei olisi pitänyt. Peto on irti - jälleen. Konsertti oli lähes täyteen myyty, tasokas ja mukava. Hyvin erilainen perinteiseen konserttiin verrattuna. Nautin musikiista, soittajien pelleilystä ja pantomiimista. Mutta jälkitauti on nyt paha.

Olen niin kuin jälleen kerran olisin selkääni saanut. Eilinen kauppareissu kostautui tänä aamuna ihan älyttömän huonona olona. En jaksanut touhuilla kuin puoli tuntia heräämisen jälkeen, kun kylmähiki valui otsalta, oksetti, heikotti ja pyörrytti. Menin pitkälleen ja olin nukahtanut. Mutta sitten se vasta olikin olo. Isäntä oli leikannut ulkona nurmikon ja sen löyhkä oli saanut minut unen aikana aivan tukkoon. Siis kyllä! Nukuin sisällä ja ruohohan leikataan tunnetusti ulkona. Tätä tämä on!

Pötköttelyksi on mennyt koko päivä ja oireilu helpotti himpun verran. Siispä iltamassa yritin sitkeästi lähteä vähän kävelylle ja happea haukkaamaan. Vain parisataa metriä, ohi ajava mopo ja se oli siinä. Jälleen hengitys niin tukkoon kuin olla ja voi ja jalat voimattomaksi. Niinpä kaaduin jälleen pitkälleen.

Ei meinaa huumori taas riittää tähän kurjuuteen. Sen lisäksi, että ei ole voimia tehdä edes kotihommia, ei ole myöskään pihaustakaan ääntä seurustella kotiväen kanssa. Muu perhe vastaa puhelimeeni tai yritän hoitaa asioita viesteillä. Olen jälleen kerran invalidi ilman invaliditeettiä.

Huomenna alkaa taas lentopallokauden kuljetusrumba. Kovasti mietin miten selviän siitä. Miten selviän ja jaksan edes huomisen. Tiedän, että taistelen, venyn ja kuljetan hurjasta väsymyksestä huolimatta, koska ei minulla ole sydäntä kieltää lapsiani harrastamasta.

Kaikkien näiden taustalla on lisäksi epävarmuus mitä tapahtuu 1.9. Odotan nimittäin eläkevakuutusyhtiön päätöstä, joka viipyy viipymistään. Viimeksi päätös tuli viikossa. Nyt on mennyt pari kuukautta. Tarkoittaneeko, että lähden töihin syyskuun alusta? Siinäpä sitä ollaankin sitten kumman äärellä, niin minä kuin pomotkin!
Mielelläni palaisin töihin, kunhan sopiva työnkuva ja voimia löytyy. Mutta lääkäri kyllä ilmaisi voimakkaasti etten ole työkykyinen. Mitenkä lie. Sepä kuullaan kunhan vakuutusyhtiö on loitsunsa lausunut.

Nyt on taas hetki kerrallaan elettävä, että järki pysyy päässä. Mennyt meni, tulevasta ei tiedä, on vain tämä hetki.

Voimat vähissä

Kylläpäs se on taas heikolle hapelle vetänyt! Olen ollut puolitoista viikkoa kotosalla sairaalajakson ja kummitytön rippijuhlien jälkeen. En ole jaksanut kovin rimahdella. Sekä yö- että päiväunet ovat maistuneet makeilta. Siksipä ei ole tekstiäkään syntynyt. Aivot on tahmeat ja narikassa edelleen, mutta teki jo mieli pistää mustaa valkoiselle. On aika ruokkia ja virkistää aivosolujen tarvitsemaa kuormaa.

Kauniit kesäpäivät ja kotipihan kukkaset tuovat päiviin piristystä ja hyvää mieltä.

Kolme ja puoli viikkoa on nyt mennyt, että kahtena päivänä olen saanut olla hyvin pienillä oireilla. Muuten on jossakin vaiheessa päivää oireet iskeneet rajusti päälle. Lääkäri oli laskeskellut, että minulla on 40-50 eri oiretta. Ei ole ihme, että on välillä hieman hankala olotila. Hämmästyin itsekin määrää, mutta tosi on, että kirjauksistahan ne selviävät. Onneksi olen jaksanut laittaa mustaa valkoiselle.

Olen tosi iloinen, kun uusi astmalääke on alkanut toimimaan paremmin kuin entinen. Työterveyslääkäri epäili, että minun pienet hengitystiet on ongelmissa ja määräsi sen mukaan lääkkeet. Totta tosiaan nyt on mennyt pari viikkoa ilman kamalia yskänkohtauksia. Tämä on askel, josta olen tosi tyytyväinen. Uskaltaisinkohan alkaa toivoa jo jopa parempaa tulevaa talvea. Ensi viikollahan se alkaa päivä nimittäin lyhentyä.

Viime viikonloppuna oli Suomen Ladun haaste, nuku yö ulkona, joka järjestettiin luonnon päivän kunniaksi. Tytöt pyyhälsivät kesälaitumille ja isännän kanssa soudimme naapuriin kokeilemaan onnistuisiko  haasteen vastaanotto meiltäkin.

No sokerista oltiin, kun vesisade alkoi. Luikittiin sisälle katsomaan Jukolan viestiä. Se on kuulunut perinteisiini säännöllisen epäsäännöllisesti 80-luvulta aina siihen asti kun sairastuin. Vain ensimmäisen kerran olin katsojana Pudasjärven Iso-Syötteellä, mutta siitä eteenpäin osallistuin pääsääntöisesti Venlojen viestin aloitusosuuksille ja viimeisinä vuosina ankkurointiin. Haikeus on tuon hienon tapahtuman tunnelmaan. Niihin fiiliksiin ei muualla pääse.

Mutta ei voi moittia kesäyön kauneuden tuomaa tunnettakaan. Kyllä yötön yö luonnossa on taikaa täynnä. Muuten täysi hiljaisuus, mutta linnut eivät vaikene yölläkään kuin pieneksi hetkeksi. Käsittämättömän elinvoimainen sirkutus täyttää hiljaisen tienoon. Maasta nouseva usva sekä pilvien ja varjojen piirtämät taideteokset ovat hienoa katseltavaa. Samoin kuin kastehelmet kasveissa. Ne muodostavat omia muodostelmiaan niille täydellisesti sopiviin paikkoihin.

Katselin ottamiani kuvia ja jälleen kerran ymmärsin miten kiinni olen luonnossa. Sen kauneuden pystyn näkemään ja aistimaan kaikilla soluillani vaikka se ei annakaan minulle enää täydellistä rentoutta ja liikkumisen vapautta omien puolustusmekanismiensa tuottamien yhdisteiden takia. Mutta siltikin olen osa luontoa ja luonto on osa minua. En elä luonnon rinnalla vaan elän luonnossa. Siksi kai aikoinaan ei ollut mitään muuta oikeata vaihtoehtoa, kun tulla tänne metsään ja rakentaa oma Metsäkoti. Ja kyllähän täällä erämaiden ympäröimänä on hurjan paljon puhtaampi ilma hengitettäväksi kuin kaupungin hulinassa.

Eiköhän se voimaantuminen taas pikkuhiljaa ala, kun saan olla erillään mahdollisimman paljon eri ärsykkeistä ja altisteista. Pari kuukautta on normaalisti mennyt sairaalajakson kemikaalikuormasta palautumiseen, mutta nyt on onneksi kesä ja tämä on helpoin vuodenaika minulle. Toivon ja uskon siis nopeampaan toipumiseen. :)