keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Elämä on valintoja

Elämä on valintoja. Melko kulunut ilmaus vuosien saatossa, mutta aina yhtä ajankohtainen. Varsinkin silloin, kun elämään tulee rajoitteita ja voimavarat ovat rajalliset.


Minulle elämän valinnat liittyvät hyvinvointiini. Useimmiten psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin ehdoilla, fyysisestä hyvinvoinnista tinkien. Valintaan vaikuttaa entisen elämäni arki ja rutiinit, jonka perustana on ammatillisen koulutuksen anti: "Ihminen on fyysis-, psyykkis-, sosiaalinen kokonaisuus". Nyt voin todeta sen omakohtaisesti aidosti todeksi. Olemme kuin kolmejalkainen jakkara - kun yksi jalka puuttuu tai on lyhyempi kuin kaksi muuta, tasapaino on menetetty ja se vaikuttaa koko jäljellä olevaan kokonaisuuteen. Seurauksena on kompensaation hakeminen ja rankkojenkin valintojen tekeminen.


Viime aikoina olen tehnyt raskaita taloudellisia valintoja. Tähän valintaan ajauduin, kun yhteiskunta ei suostunut maksamaan minulle perusverikokeita, jotka tilanteessani kuuluisivat rutiineihin. Koska haluan tässä pattitilanteessa ainaisen jahkailun tilalle jotakin uutta, päätin maksaa verikokeet itse. Nyt odottelen jännityksellä kuukauden verran mitä niistä lausutaan. Ensimmäinen vastaus on, että kesälomareissua ei tehdä. Kokeet maksoivat nimittäin 500€ matkakuluineen. Siihen kun lisää lähes 300€ työkykytutkimuksesta aiheutuneita kuluja voin kertoa, että hiton kallista tämä sairastaminen. Muutenkin on koko ajan viimeiset sentit venytyksessä. Se ei tuo eläkekertymä ole oikein tähän ikään mennessä ehtinyt korkeaksi nousta. Nyt en voi kovinkaan yhteiskunnalle kumarrella. Tämä valinta merkitsee monen monta luopumista, ei yksistään minulta vaan myös perheeltäni. Taas tulee tunne, että muut joutuvat kärsimään liikaa sairastamisestani.


Toinen asia mikä on tullut viime aikoina vahvasti eteeni, on ihanien kesäöiden vetovoima. Ennen kesti valvoa ja ihastella auringonlaskuja ja -nousuja. Nyt jos seuraan toisen tai pahimmassa tapauksessa molemmat, pää on sekaisin monta päivää. Mutta kun nautin niistä, haluan valvoa, nautiskella yön valosta ja uhrata muutaman päivän nukkumiselle.


Se hiljaisuus ja lumo, jota yön rauhaisat tunnit tarjoavat, jäävät voimavaraksi pitkäksi aikaa ja kantavat jopa talven sysimustassa, jäätävässä pimeydessä. Parasta on, kun pääsen tunnelmoimaan kesäyötä eri puolilla Suomea. Eteläinen Suomi on tältä kesältä vielä kokematta. Itä, Länsi ja Pohjoinen on tullut valvottua.


Sosiaaliset ja fyysiset voimavaroja lataavat tekijät syövät kuitenkin jaksamista kaikkein eniten. Se jos mikä harmittaa. Nehän ovat kuitenkin iso osa kolmijakkarassa. Sosiaalinen verkosto on kaventunut hurjasti viimeisinä vuosina. Suurin syyllinen siihen olen minä itse. En jaksa enää panostaa asioihin, joiden ympärillä pyörii paljon negatiivista energiaa. Myös turhanpäiväinen hörhöily on jäänyt vähälle, joskaan ei ihan kokonaan pois perusluonteestani johtuen.

Fyysiset ja sosiaaliset aktiivisuudet tapahtuvat useimmiten myös tilanteissa, joiden seurauksena saan joko kemikaali- tai kosteusvaurio-oireita. Pahimmissa tapauksissa molemmat. Siinäpä alkaa hymy, ilo, aktiivisuus ja intomielisyys hävitä nopeasti. Kovastihan koetan aina sinnitellä, mutta kyllä se noutaja iskee lopulta.


Parin viimeisen viikon aikana olen saanut viettää upeita hetkiä huippuporukoissa. Niissä saan olla oma itseni olipa minulla ääntä tai ei, olinpa vireä tai en, olinpa kärryillä tai en, pystyinpä keskittymään tai en. Jokainen saa olla sellainen yksilö kuin on. Kukaan ei vedä hernettä nenään, eikä revi pelihousujaan vaikka työnnynkin nukkumaan mitä omituisempina aikoina. Nämä porukat tietävät, että kun minulla on taas virtaa ja voimia, palaan porukkaan mukaan. Näin saan tuntea yhteenkuuluvuutta edes jollakin tasolla ihmisiin ja rakkaisiin tekemisiin, jotka entisessä elämässä olivat itsestäänselvyyksiä. Nykyisin roolini porukoissa on muuttunut hurjasti aikaisempaan verrattuna. Pikkuhiljaa roolimuutoksetkin näköjään onnistuvat.
Onni on ymmärrys ympärillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti