maanantai 10. huhtikuuta 2017

Miten minusta tuli oriflamelainen?!

Huhtikuussa 2014 olin jo kroonisesti sairas, työkyvytön, elämän pirstaloima ja lastuna laineilla ajelehtiva entinen aktiivinen liikunnan ammattilainen. Passiivinen sairauden piinaama elämä alkoi näkyä turvotuksena, höllyvänä patjana kropassa ja housujen liitingin kiristyksenä. Voimavarat olivat vähissä. Itsetunto romuna. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni edes yhdellä elämän alueella, painonhallinnassa. Siihen pystyn itse vaikuttamaan. Muu tuntuikin olevan venäläistä rulettia.
Lähdin mukaan Oriflamen painonhallintaryhmään ja sairauspäivärahalaisena päätin lopultakin lukuisien suostuttelujen jälkeen ottamaan oman edustajanumeron. Toki vain säästääkseni shake- ja keittotilauksissa. Kyllähän minulle kerrottiin myös avoimesti mahdollisuudesta edetä Oriflamessa. Hah! Minäkö muka? Ihminen, joka hädin tuskin saa pidettyä itsestään huolta. Enhän minä ole mikään myyjä! Ihminen, joka ei todellakaan ilkeä pyytää rahaa mistään. Kiitos tarjouksesta, mutta tilaan vain itselleni ja perheelleni sen mitä tarvitsen! 
Alkoi Juhannuskalenteri. Olimme ystävieni kanssa mökillä. Tekstaria ja huipputarjouksia pukkasi päivittäin. Höpisin niistä puoliääneen. Herttimänlei - yhtäkkiä huomasin, että minulla on 10 asiakasta! Hetken päästä 20, ja 30. Homma lähti lapasesta! Mopo keuli! Eihän tämän näin pitänyt mennä!?! Tyttäret auttoivat ja kannustivat. Nousin BCksi. Pääsimme mieheni kanssa luxuslomalle Passioniin. Huhhuijjaa.... mieskin hurahti! Kehotti tekemään enemmän, että päästäisiin joskus taas yhdessä kokemaan jotakin yhtä mukavaa ja mahtavaa.
Vuoden oriflamelaisena olon jälkeen Aluejohtaja-Anja puuskutti aamulenkiltään puhelimessa, että oli hoksannut, että olen nousemassa Minitiimariksi. No,  seuraavassa Jaksokokouksessa uutinen muuttui. Olisinkin nousemassa Tiimariksi, mutta tarvitsen vielä samalle illalle rekryjä. Hetken hapettoman olotilan jälkeen löin käden pöytään ja ilmoitin, että minä teen sen! Hullu akka! Syntymähulluus iski jälleen. Mitä hemmettiä? Miten muka? Aikaa jakson päätökseen oli 4,5 tuntia. Mutta - minä tein sen! Jihaa! Mikä fiilis!
Sillä hetkellä tajusin, että VAIN MINÄ voin päättää miten elän tätä elämää. VAIN MINÄ näytän suunnan polkujen risteyksissä. Elämällä hetkessä, nauttimalla tilanteesta ja tekemällä sen tahdon mukaisesti, joka tuo itselle tyydytystä, pystyy myös pieniin ihmeisiin.
Tiiminvetäjyys antoi minulle uskoa itseeni. Tykkään hurjasti tehdä tätä. Tässä on selkeä päämäärä ja tavoite. Koen, että prosessi, jonka aikana nousin Tiimariksi eheytti pirstaleista minääni ja lievitti arvottomuuden tunnetta. Olen nimittäin joutunut luopumaan suuresta osasta perusasioita, jotka ovat 40-vuotta olleet osa minua ja jotka ovat arvottaneet maailmaani.
Nyt olen saanut kulkea Oriflamepolkua onnellisten tähtien alla sekä mahtavien ihmisten seurassa ja tukemana. Tällä hetkellä tiimini kasvaa pikkuhiljaa. Olen saanut tehtävän, jota voin tehdä sydämellä. Jota voin kehua ja mainostaa aidosti. Ja josta saan olla oikeasti ylpeä. Voin levätä heikkoina hetkinä. Mutta hyvinä hetkinä saan tehdä töitä oriflamelaisena niin paljon kuin sopivalta tuntuu. Kolmen vuoden sairastaminen on opettanut herkäksi. Väkisin en meinaa vääntää. Teen sen mikä on luontevaa ja mihin kykyni ja voimavarani riittävät. Nautin onnistumisen tunteista ja loistavista hetkistä ihmisten kanssa. Parasta on kuitenkin arkinen aivotyö, joka on ollut valitettavan pitkään tauolla.
On hienoa kuulua huippujengiin, jossa jokainen päättää itse millä tasolla toimii ja paljonko uhraa asian eteen voimavarojaan. Oriflame jengiläisyys motivoi huolehtimaan myös omasta ja perheen hyvinvoinnista.

Linkki Facebook sivulleni:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti