sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Jouluiloa


Vuoden 2017 viimeiset viikot ovat olleet ihmeellisiä. Olen halunnut laittaa joulua ja olen jopa nauttinut siitä. Monesti olen saanut itseni kiinni joululaulujen hyräilystä tai jonkun listahitin lauleskelusta. Ei edes vuoden lyhyimmät päivät ole  mieltäni jäädyttäneet. Outoa! Tämä on outoa minulle, joka olen muutamana viime vuonna pakkosuorittanut joulun muutamia traditioita verenmaku suussa vain siksi, että lapsilla olisi edes pientä jouluiloa. Itse olisin mieluummin pakannut bikinit ja sandaalit laukkuun ja karannut jonnekin, missä joulun kanssa ei ole mitään tekemistä. Se on ollut vuosien mittaan ainoa joululahjatoiveenikin.


Onneksi tänä vuonna myös minä olen saanut jouluiloni takaisin. On ollut oikeastaan aika järkyttävää tajuta, miten lääkitys voi viedä ihmiseltä ilon ja itselle tärkeiden asioiden merkityksen. Olen ollut aina jouluihminen. Olen kasvanut perheessä ja suvuissa, joissa joulu on ollut vuoden laitetuin ja merkityksellisin juhla. Sitä olemme siirtäneet myös lapsillemme ja myös heistä on tullut todellisia jouluihmisiä. Miten lie vaikuttanut lapsiini se, että olen ollut viimeisinä vuosina jouluisin paikalla, mutta en ollut henkisesti läsnä samalla aaltopituudella kuin muu perhe ja suku.


Nyt on kuitenkin toisin. Lahjoja on sujahdellut paketteihin ja olen tuntenut niiden antamisesta aitoa iloa. Joitakin jouluruokia on valmistettu itse. Ihan itse jopa ensimmäisiä uusia ruokakokeiluja, joita ennen on haettu valmiina kaupan tiskistä. Huushollia on järjestelty ja siivoiltu. Koti näyttää kodilta pitkään pitkään aikaan.


Koti ei tuoksu enää pesuaineelta. Sen lapsetkin huomasivat ja sanoivat, että on outoa, kun joulu on ennen tuoksunut pesuaineilta. Kuusta ei ole sisällä. Ulkoa löytyy kuitenkin monta kuusen muotoista valorakennelmaa. Hyasintteja ja joulutähtiä ei enää meillä näe kuin tekokukkien muodossa. Suurin osa kynttilöistä on korvattu paristolla lepattaviin liekkeihin. Pähkinät on jääneet kaupan hyllylle. Monta asiaa on toisin kuin ennen, mutta niillä ei ole mitään merkitystä sille miltä sydämessä tuntuu. Lasten riemua on ilo katsella.


Eihän se joulunalus ihan rallatellessa ole mennyt. Oireet päällä pinna palaa ja taivasosuudet menee. Sitä äkkipikaisuutta on tullut itsehengessä ihmeteltyä, mutta nyt siihenkin on tullut selitys. Vertaisilla on kuuluu ihan samanlaisia piirteitä oirehtiessa. Tyypillistä käyttäytymistä sisäilmaoireilijoille. Nyt kun tämän tietää on vähän helpompaa ymmärtää taas itseään. Kanssaeläjille tässä on sietämistä, paljon opeteltavaa ja hyväksyttävää. Jospa he tätä kiukkupussia jaksaisivat. Lapsi totesikin viime viikolla, että se on äitillä pää niin täynnä kaikkea paskaa, että kun pieni vastoinkäyminen tulee, silloin räjähtää.


Nyt on kinkkua maisteltu, riisipuurot syöty ja joulurauha julistettu. On aika kiittää Sinua lukijani, kun olet seurannut taaperrustani. Kiitokset myös kaikesta saamastani tuesta ja kannustuksesta. Yksin täällä ei kukaan jaksa. Kirjoittelen itselleni ja teille taas vuoden 2018 puolella aina silloin, kun tunnen, että on jotain kirjoitettavaa luontaisesti.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua! Toivottavasti jouluilo ja joulun valo löytyy jokaiseen sydämeen. Voimia teille, joille joulu on raskasta aikaa syystä tai toisesta. Tiedän nyt kokemuksesta, että kaikille tämä ei tunnu juhlalta.


"Kun sammutat ison valon,
pienet alkavat loistaa.
Kynttelikkö ikkunalla. Kuusi parvekkeella
itse asiassa
ne loistivat koko illan. Et vain katsonut,
et nähnyt.
Eivätkä ne oikeastaan ole pieniä,
eivät lainkaan. Ne vain näyttävät,
koska niiden valo tulee
syvemmältä... pimeydestä.
Mutta ne ovat täyttä valoa,
täydempää... niin kuin kuiskaus
joskus vahvempi kuin huuto."

-Lassi Nummi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti