Home- ja kosteussairaus. Monikemikaaliyliherkkyys. Siinä parivaljakko, josta et voi koskaan tietää mitä se tuo tullessaan. Se on peto, joka iskee arvaamatta kimppuun. Luulet olevasi jo jonkinlainen asiantuntija sairautesi suhteen, kunnes tulee hetki, jolloin yllätys tulee taas täysin puskista.
Voi kehno sitä ärsytyksen määrää, kun intopiukeena lähden jonnekin itselleni tärkeään juttuun: vierailulle, kokoukseen, pelireissulle, matkalle, kauppaan. Näihin liittyy yleensä positiivisia latauksia. Niitä kun ei nykyään viljalti ole. Tilanne voi riistäytyä käsistä välittömästi tilanteeseen saapuessa tai niin kuin tänään – yksi pieni virheratkaisu, ja se oli siinä! Voi jepulis sitä ärsytyksen määrää, kun oireet iskee päälle. Olen sekunneissa invalidi. Siihen loppuu seurustelu. Ääni lähtee. Ajatus hajoaa. Sanat häviää. Naamaa polttaa. Kurkku tukkeutuu. Keuhkoihin sattuu. Väsyttää. Nenä vuotaa verta. Kasvot puutuu. Silmiä kirvelee. Lima valuu nieluun ja nousee keuhkoista. Keskittymiskyky herpaantuu. Vilulla värisyttää.
Ja miksiköhän? No esim. kanssaihmisten hajusta, tilassa olevat hämmingit, tekstiilien höyryt, tuore puu, tupakan savu, polttoaineen käry, pakokaasut, kynsilakat, hiuskiinteet, voimakkaat parfyymit, kynttilät, kukat, kasvit, pesuaineet, home, laho, sienet, märäntö… ihan mikä vaan mitä ei voi koskaan tietää tai ymmärtää. Tänään kohtaloksi koitui astianpesukoneen avaaminen. Pöhköä! Yritin olla avuksi siivoamalla omat jälkeni, mutta sehän on aivan liikaa yritetty.
Jännityksellä toin pääsiäis"rehuja" kotiin. Kestänkö? Kestin!
Narsissien alkuperästä ei ole tietoa, mutta salaatit ja yrtit kelpuutan vain paikalliselta Akonlahden puutarhalta.
Sairauteemme kuuluu välttää kaikkia altisteita. Aivan mahdotonta! Siihen pystyisi vain eristäytymällä täysin puhtaaseen tilaan tapaamatta ketään. Olen monesti kysellyt mahtaiskohan Tsäksönin perikunnalla olla vielä myynnissä Maikholin happikaappi?! Kotona voisin eristäytyä, mutta perhe ei voi käydä missään tai jos käyvät, älkööt tulko kotiin. Ja sitäpaitsi, jos olisi vain ja ainoastaan kotona, tulisin varmasti mökkihöperöksi. Kotiin on niin helppoa jäädä. Piirteitä on jo olemassa.
Kun minulla on pahat oireet päällä, perheen pelastuksena on se, että vaikeissa altistuksissa menetän ääneni. Kun kotiudun pahoista paikoista, perhe säästyy kiukuttelulta ja valituksilta. Mutta voi sitä myllerrystä mikä käy päässä! Jos kaikki ajatukset printattaisiin, se ei olisi lasten kuultavaa eikä menisi sensuurista läpi. Joten keskityn sohvan nurkassa mököttämään. Koetan kommentoida perheen keskusteluja ja elämää, mutta turhaan. Kukaan ei kuule tai ymmärrä. Siksipä tuli tämäkin kirjoitus. Sormet toimii, mutta liekö tässä mitään järkeä.
Tällä mennään sukkasunnuntaina. Ollaan hiljaa! Onneksi tulee lentopalloa teeveestä! Se pelastaa mun päivän. Siis positiivinen lopetus tähänkin postaukseen. Ilman positiivisuutta ei olisi tulevaisuutta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti